Soitto oli loppunut. Mutta silloin tuli rautakalaparvi ja ui aivan kaapin lävitse. Ja kun kalat laahasivat piikkejään yli rautakielien, silloin soittivat ne taas, mutta aivan uudella tavalla, sillä nyt olivat kielet uudestaan viritetyt.
* * * * *
Ruusuisena kesä-iltana heti sen jälkeen istui kaksi lasta, poika ja tyttö laivalaiturilla. He eivät ajatelleet juuri mitään, ehkä hiukan vallattomia kujeita; samassa kuului veden pohjasta hiljaista soittoa, ja he kävivät vakaviksi.
— Kuuletko?
— Kuulen. Mitä se on? Siellä soitetaan sävelikköjä.
— Eipäs, hyttysethän ne surisevat.
— Eipäs. Merenneito siellä soittaa.
— Ei ole mitään merenneitoa, on maisteri sanonut.
— Sitä ei maisteri tiedä.
— Mutta kuulehan kuitenkin.