— Katso mokomaa! Tappakaa se! huusi eukko.
— Miksi minä niin tekisin? Ehkä sillä on täällä poikasia, jotka ovat nälissään ja sentähden täytyisi minun kuunnella lasten porua, ei kiitoksia!…
Tule sinä vain tänne pikku ampiainen!
— Se puree! väitti eukko.
— Ei suinkaan, se puree vain ilkeitä ihmisiä… Ja nyt avasi Vihtori ikkunan. Huoneeseen lensi kyyhkysenmunan kokoinen sini-ampiainen: ja se lensi heti ylös pesäänsä suristen niinkuin paasiviulun kieli. Ja niin oli taas hiljaista.
Eukko meni, ja luotsi kömpi sänkyyn.
Kun hän seuraavana päivänä astui alas tupaan, ei eukkoa ollut siellä. Mutta ainoalla tuolilla istui musta kissa kehräillen; kissathan ovat tuomitut kehräämään siksi, että ne ovat niin laiskoja, ja jotainhan niiden pitää tehdä.
— Nouse, kissa, sanoi luotsi, sillä minun pitää istua.
Ja niin otti hän kissan ja asetti sen lieteen. Mutta se ei ollutkaan mikään tavallinen kissa, sillä nyt alkoivat sen selkäkarvat säkenöidä, niin että lastut syttyivät palamaan.
— Jos sinä osaat virittää tulen, niin osaat sinä kahviakin keittää, sanoi luotsi. Mutta kissa on sitä maata, että se ei tahdo sitä mitä toinen tahtoo, ja nyt alkoi se sähistä ja sylkeä niin, että tuli sammui.