Sinä olet tänä iltana niin hyvä ja sentähden olet sinä niin kaunis!
Hänkö kaunis? Sehän oli ihmetyö, ja sellaisia ei nykyään enään tapahdu, mutta hänen täytyi se uskoa, koska hän tiesi olevansa ruma.
Vihdoin kilahutti Suuri maljaa ja piti puheen, joka alkoi suunnilleen tähän tapaan:
— Kun Roomalainen Voittaja kulki voittokulkueessa, seisoi aina orja hänen takanaan vaunussa huutaen sotapäällikölle Senaatin ja kansan häntä juhliessa: "Muista, että sinä olet vain ihminen!" Ja voittajan nelivaljakon vieressä kulki narri, joka halvensi riemuvoiton arvoa herjauksillaan ja raastoi alas voittokulkijan luonteen pilkkalauluillaan. Tämä oli vanha hyvä tapa, sillä mikään ei ole ihmiselle niin vaarallista kuin luulla olevansa jumala eikä mikään ole niin vastenmielistä jumalille kuin ihmisten ylimielisyys. — Nuoret ystäväni; urotyö, minkä kotiin palaten olemme suorittaneet, on ehkä arvattu liian suureksi; voiton humala on kyllä noussut päähämme, ja sentähden teki tänään hyvää nähdä Teidän ilveilynne. En sano tätä ikäänkuin kadehtisin narrin osaa enkä eksyäkseni epäilemään teidän kauniita tarkoituksianne, kaukana siitä, mutta minä kiitän Teitä joka tapauksessa meille osoittamastanne kunnianosoituksesta. Se opettaa minulle, että minulla on jälellä vielä paljon valloitettavaa ja se muistuttaa minulle aina, kun jumaloiminen johdattaa kiusaukseen, että minä olen vain ihminen.
— Bravo! huusi merenmittaaja.
Ja juhla jatkui häiritsemättä vilpittömässä ilossa ja riemussa, narrinkin häiritsemättä, joka häpeissään oli vetäytynyt syrjään ja kadonnut.
Niin tapahtui merenmittaajalle ja Suurelle! Katsokaamme, kuinka narrin kävi!
Narri oli seisonut pöydän ääressä Suuren pitäessä puhetta, silloin oli merenmittaaja tarkastellut häntä katseella, sellaisella katseella, joka tulinuolen tavalla voi sytyttää ison linnoituksen. Ja narri oli riivattu ikäänkuin hän olisi saanut tulta vaatteisiinsa, kun hän häipyi yöhön. Hän ei ollut mikään hyvä mies. Tosin myös narrit ja pyövelit ovat ihmisiä, mutta eivät meidän parasta laatuamme. Hänellä oli myös paljon vikoja ja heikkouksia kuten meillä kaikilla, mutta hän osasi niitä salata. Nyt tapahtui jotain ihmeellistä. Matkimalla koko päivän merenmittaajaa sekä humalan vaikutuksen alaisena oli hän siinä määrin luikerrellut osaansa, ettei hän voinut siitä taas päästä; ja koska hän oli esittänyt merenmittaajan vikoja ja heikkouksia, oli hän ikäänkuin omaksunut ne. Merenmittaajan mainittu katse oli työntänyt ne hänen sielunsa syvimpään pohjaan niinkuin laastikku työntyy alas ruutipanokseen. Hän oli ladattu merenmittaajalla, ja sentähden alkoi hän rähistä ja soittaa suutaan tullessaan kadulle. Mutta sillä kertaa ei hänellä ollut onnea. Sillä poliisikonstaapeli tuli pyytäen häntä olemaan hiljaa. Narri vastasi jollakin sutkauksella lausuen sen merenmittaajan skoonelaisella murteella. Mutta aatelkaas! konstaapeli, joka sattui olemaan kotoisin Skåne'sta, suuttui ja vei narrin putkaan. Mutta narrienhan on yhtä vaikeata ymmärtää totta kuin poliisien pilaa, ja sentähden teki narri väkivaltaista vastarintaa tätä toimitusta vastaan, mutta sillä seurauksella, että poliisi sivalsi häntä pähkinäpuisella kepillä useat kerrat selkään.
Sitten sai hän mennä! Nyt voisi kyllä luulla, että hän oli kärsinyt tarpeeksi rangaistusta, mutta niin ei ollut asian laita.
Narri ei tuntenut kurituksen kautta itseään laisinkaan parannetuksi; pikemmin katkeroituneena lähti hän niinkuin Sioux-indiaani sotaretkelle etsimään kostonsa uhria.