— Tule ukkoseni, niin saat viiniä.
Ukko otti lahjan vastaan ja joi. Se oli rikkaan miehen viiniä, se oli tullut kaukaa auringon seuduilta; ja se maistui niinkuin hyvän elämän makeus maistuu, kun se on parhaimmillaan.
— Tämä on laupeus! sanoi hänen oma vanha murtunut äänensä. Mutta kuules lapsi, sinä et ajattelemattomuudessasi olisi minulle suonut juomaasi, jos olisit tietänyt, kuka minä olen?
— Tiedän; sinä olet tietysti vanki! vastasi tyttö.
— Sen sinä tiesit! Ja kuitenkin… tämä on laupeus.
Kun vanha kivimies palasi, ei hän enään ollut kivestä vaan hänessäkin oli alkanut jotain kasvaa.
Ja kun hän kääntyi ohi jyrkänteen, näki hän monirunkoisen pensaan näköisen puun. Se oli kaikista kaunein, se oli orapaatsama, mutta sitä ei ukko tietänyt. Pieni levoton lintu lensi puuhun, se oli musta ja valkea kuin pääskynen ja kansa sanoo sitä paarmalinnuksi, vaikka sillä on joku toinen nimi. Ja lintu piiloutui syvälle lehviin ja lauloi niin surullisesti mutta lempeästi:
Lie-juun, lie-juun kuolit Sä!
Lie-justa, lie-justa nousit Sä!
Tämä oli ihan samanlaista kuin unessakin; ja silloin käsitti ukko, mitä paarmalintu oli tarkoittanut.
Tupakkaladon salaisuudet.