Laulajatar tuli; tuli jälleen ja hänellä oli jälleen menestystä.

Yleisö oli antanut anteeksi ja unohtanut, oli unohtanut pahan; ja nyt on laulajatar taas yhtä suuri, vieläpä paljon suurempi kuin ennen.

Tästä kertomuksesta on oppiakin!

Sankt Gotthardin satu.

Oli lauvantai-ilta Göschenissä Urin kantonissa. Tämä kantoni on yksi neljästä alkukantonista, Vilhelm Tellin ja Valter Fürstin kantonista. Sankt Gotthardin pohjoispuolella, missä germanilaista kieltä puhutaan, missä asuu hiljaisia, ystävällisiä ihmisiä hoitaen itsemääräämisen oikeudella omia asioitaan, missä "pyhä metsä" seisoo suojellen lumivyöryjä ja vuorenvieremiä vastaan, siellä on pieni viheriöitsevä kylä puron rannalla, joka liikuttaa myllynpyöriä ja sisältää taimenia.

Nyt lauvantai-iltana, kun iltakello soittaa angelusta, kokoontuu kylänrahvas kaivolle ison saksanpähkinäpuun juurelle. Tuossa tulevat postimestari, amtmanni ja itse eversti kaikki paitahiasillaan viikatteet olalla. Päivän heinänteosta he palaavat pesemään viikatteitaan, sillä täällä on työ arvossapidetty ja omatekoista kunnioitetaan täällä enimmin. Sitten tulevat pojatkin viikattaneen ja tytöt lypsinkiuluineen jälessä; sitten kokoontuu jättiläisrotuinen maatiaissyntyinen lehmikarja, jossa jokainen lehmä on härän suuruinen. Lihavaa on maa ja siunattua se on; mutta viini ei kasva siellä Gotthardin pohjoispuolella, ei olivikaan, ei silkkipuu eikä rehevä maissi. Vihreä ruoho, kultaiset tähkät, korkea saksanpähkinäpuu, ne ne antavat vuoden sadon.

"Kultaisen Hevon" ravintola sijaitsee kaivon luona Sankt Gotthardin äkkijyrkänteen alapuolella; ja siellä puutarhassa yhden ainoan pitkän pöydän ääressä istuvat nyt väsyneet niittomiehet, kaikki saman pöydän ääressä ilman arvojärjestystä; amtmanni, postimestari, eversti, vieläpä rengitkin; tehtailija, joka valmistaa olkihattuja sekä hänen työmiehensä, kylän pieni suutari, koulumestari ja kaikki muut.

He haastelevat sadosta ja lypsystä; ja he laulavat yhdessä lauluja, jotka kajahtavat yksinkertaisissa kolmisoinnuissa niinkuin paimentorvet ja karjankellot. He laulavat keväästä ja sen puhtaista riemuista niin uskollisen vihreästi ja toivorikkaan sinisesti.

Ja he juovat vaaleata olutta.

Sitten nousee nuoriso leikkimään, painimaan ja hyppimään, sillä huomenna on ampumajuhla kilpaleikkeineen ja niissä kysytään notkeutta.