Mutta kauppamatkustaja tuli uudestaan monta kertaa ja hän toi mukanaan oikeita lauluniekkoja. Kiusaus kävi liian suureksi, ja Klang teki eräänä iltana päätöksensä, jolloin oikea professori oli hänelle paukuttanut.
Nyt sanoi hän jäähyväiset patruunalle, ja maljan ääressä kiitti hän ystäväänsä, kauppamatkustajaa, joka oli antanut hänelle takaisin itseluottamuksen ja tahdon; "tahdon", tuon selkää tukevan rautatangon, joka pitää pystyssä niin, ettei ihmisestä tule mikään nelijalkainen. Eikä hän koskaan ollut unohtava ystäväänsä, joka oli opettanut häntä luottamaan omaan itseensä. Sitten meni hän sanomaan jäähyväiset isälle ja äidille.
Minä tahdon laulajaksi! sanoi hän niin, että ääni tuvassa kajahti.
Isä vilkasi jo patukkaa, ja äiti itki: mutta se ei auttanut
— Poikani, älä vie itseäsi hunningolle, oli äidin viimeinen sana.
* * * * *
Nuori Klang sai rahaa matkustaakseen vieraille maille. Siellä oppi hän laulamaan oikein sääntöjen mukaan. Muutaman vuoden kuluttua tuli hänestä oikein suuri suurniekka. Hän ansaitsi rahaa ja sai oman johtajan, joka kuulutti häntä maailmalle.
Nyt kukoisti veli Klang, ja nyt voi hän sanoa sekä minä tahdon, että minä käsken. Hänen minänsä kasvoi aivan luonnottomasti, eikä hän sietänyt ketään muuta minää läheisyydessään. Hän ei kieltäytynyt mistään ja omana itsenään hän aina esiintyi. Mutta kun hänen nyt taas piti matkustaa kotimaahansa, opetti hänelle johtaja, ettei nimi Klang hänelle sopinut, koska hän nyt oli suurniekka; hänen täytyi ottaa hieno nimi, mieluimmin ulkomaalainen, koskapa niin oli tapa.
"Suurella" oli taistelu oman itsensä kanssa, sillä eihän nimenmuutto tuntunut oikein hauskalta, se näytti siltä ikäänkuin hän ei tunnustaisi isää eikä äitiä, ja se voisi näyttää rumalta.
Mutta koska niin oli tapa, niin: olkoon menneeksi!