Silloin kuuli hän ilmassa siipien suhinaa; ja kun hän katseli ylös, lensi valkoinen kyyhkynen kylää kohden, mutta sonni oli kadonnut. Kun hän katsoi lastaan, istui tämä tien reunalla poimien mansikoita, jotka olivat punaisia kuin veripisarat; ja silloin käsitti hän, mistä ne olivat tulleet.
He kulkivat viimeisestä veräjästä ja vaelsivat kylälle.
Se loisti päivänpaisteessa, vihreän lahden poukamassa, isojen lehmusten ja vaahterien suojassa; ja kummulla näkyi valkoinen kirkko punaisine kellotapulineen; pappila syreenien, postitalo jasmiinien peitossa, puutarhurin talo ison tammen katveessa. Kaikki oli siellä niin valoisata; liput liehuivat leväällään, pienet veneet reunustivat rantoja ja laitureita, kaikesta huomasi, että oli juhannusaatto.
Mutta he eivät kohdanneet yhtä ainoatakaan ihmistä. Nyt piti heidän ensin käydä kauppapuodissa ostoksilla, ja siellä saisi pienokainenkin juodakseen.
Kun he tulivat sinne, oli puoti suljettu.
— Äiti, minun on niin jano, valitti lapsi.
He menivät postitalolle, se oli suljettu.
— Äiti, minun on niin nälkä.
Äiti oli vaiti, sillä hän ei ymmärtänyt, miksi puoti arkipäivänä oli suljettu, miksei näkynyt ketään ihmistä.
Hän meni puutarhurille. Siellä oli ovi suljettu, ja iso koira makasi portin edessä.