— Mahdotonta, herra luutnantti, ei ihmisiä niin lähetetä ijäisyyteen!
— Ijäisyyteen tai ei, käsky kuuluu, että se on tehtävä ennen iltahuutoa, jollen itse tahdo pitää itseäni partiomiesten toverina. Ja tässä on ankara moite, kun en vielä ole noudattanut elok. 31 p:nä annettua ohjetta. Herra pastori, menkää sisään ja puhutelkaa heitä, ja säästäkää minulta se ikävyys…
— Pidätte ikävänä lausua oikeata tuomiota!
— Olenhan toki ihminen, pastori! Uskotteko, että olen ihminen?
Hän repäsi takin auki saadakseen ilmaa, ja alkoi vaeltaa lattialla.
— Miksi emme aina ole ihmisiä? Miksi täytyy meidän olla kaksoisihmisiä! Oi! oi! herra pastori, puhutelkaa heitä! Ovatko he naineita miehiä? Onko heillä vaimo ja lapsia? Kenties vanhempia!
— He ovat naimattomia kaikki, — vastasi pastori. Mutta tämän yön te ainakin voitte lahjottaa heille!
— Mahdotonta! Käsky kuuluu: ennen iltahuutoa, ja päivän koittaessa lähdemme! Menkää!
— Minä menen! Mutta muistakaa, herra luutnantti, ettette mene ulos paitahiasillanne, sillä voisittehan joutua saman kohtalon esineeksi, sillä takkihan sotilaan tekee!
Ja pappi meni.