— Minä olen tällä hetkellä vain Saksan liittovaltion edustaja.
— Totta kyllä, herra luutnantti, teidän rakastettava keisarinnanne, jota Jumala ijäti siunatkoon, oli myös Saksan liittovaltion edustaja, antaessaan julistuksen Saksan naisille avustaa sairaita, ja tiedän tuhansien ranskalaisten yksilöjen siunaavaan häntä Ranskan kansan kirotessa teidän kansaanne! Herra luutnantti, Jeesuksen Vapahtajan nimessä (pastori nousi, tarttui vihollisen käsiin ja jatkoi itku kurkussa), ettekö voi vedota häneen…
Luutnantti oli menettää tajunsa, mutta hän ponnisti voimansa ja sanoi:
— Meillä eivät naiset vielä ole päässeet politiikkaan käsiksi!
— Se on vahinko — vastasi pappi ja ojensi vartensa.
Luutnantti oli kuuntelevinaan jotain ulkoa, niin ettei hän huomannut papin sanoja. Hän tuli levottomaksi, ja hänen kasvonsa olivat ihan kalpeat, sillä jäykkä kaulus ei voinut pitää verta kauan ylhäällä.
— Olkaa hyvä ja istukaa herra pastori, — sanoi hän ylimalkaisesti. — Jos haluatte puhutella vankeja, saatte vapaasti tehdä sen; mutta istukaa hetkinen! (Hän kuunteli taas, ja nyt kuului selvästi laukkaavan hevosen kavioiden töminää.)
— Ei älkää menkö, herra pastori, — sanoi hän henki kurkussa. Pappi jäi. Luutnantti ojentautui akkunasta niin kauas kuin voi. Kavioiden kapse kuului yhä lähempää, hiljeni ja lakkasi.
Sapelien ja kannusten kalinaa, askeleita ja herra von Bleichrodenilla oli kirje kädessään. Hän tempasi sen auki ja luki:
— Mitä on kello? — kysyi hän itseltään. — Kuusi! Siis, kahden tunnin kuluessa, herra pastori, ammutaan vangit, ilman tuomiota.