— En tiedä sitä, — sanoi lapsi ja painautui äidin puoleen.
Medusa tuli takasin ja asetti huolimattomasti vesipullot pöydälle sanomatta sanaakaan. Sitten istuutui hän emännän pöydän ääreen ja otti esille paidan, jonka pitsejä hän alkoi ommella kiinni. Silloin tällöin katsahti hän Annaan ikäänkuin taisteluun vaatien.
— Tänään on juhannuspäivä, — sanoi Paul ja täytti lasit.
— Olet pahoillasi, Paul Petrovitsch, — lausui Anna.
— Kai niin! — vastasi Paul. — Olin liian vanha tullakseni uudesti ihmiseksi.
Samassa tuli portista maantietä keski-ikäinen mies, jonka Paul tunsi erääksi Lausannen kauppiaaksi. Olkihattuaan kohottaen hän tervehti Paulia, hymyili Veeralle ja istuutui emännän pöytään. Sitten tilasi hän kolmanneslitran Villeneuveä ja kolme lasia portviiniä, jotka viimemainitut hän tarjosi noille kolmelle naiselle alkaen heidän kanssaan keskustelun seudun murteella naisten silloin tällöin heitellessä sivusilmäyksiä viereiseen seuraan.
— Nyt, — sanoi Paul, — sanoo hän, että me olemme venäläisiä pakolaisia, karkotettuja, ja he katselevat mieltäkiinnittävää herrasväkeä! Kuinka hauskaa olla maanpaossa; kuinka intressanttia olla revittynä kuin puu maasta ja maata paljastetuin juurin päivänpaisteessa, ja tuntea nesteitten kuivuvan kuoren alla; kuinka intressanttia, ettei voi, mihin tuleekaan, päästä lailliseen asemaan, kun ei ole passia; kuinka intressanttia nähdä postikonttorissa valepukuisen poliisin vierellään, kun ottaa ulos rahakirjettä; kuinka intressanttia kun ajetaan ulos kirjastosta, museosta, koskei voi näyttää hallituksen todistusta, että on kansanpettäjä; kuinka intressanttia, ettei vieraassa vapaassa maassa voi mennä maanedustajan, suuren jesuittiliiton asiamiehen, konsulin luo pyytämään suojaa, kun saa osakseen vääryyttä, häväistyksiä ja rettelöitä. Mutta kaikkein hauskinta oli, kun lapset tulivat kävelemästä Ouchystä ja toivat terveisiä tapaamiltaan hienoilta venäläisiltä, ja kun he olivat oppineet kysymään, menisivätkö isä ja äiti pian naimisiin! Katso Medusaa, joka katselee sinua, Anna! Noin ilonen hän on, kun kauppias kertoo, ettet sinä ole minuun vihitty. Kas kuinka hän halveksii sinua! Hän joka on niin ennakkoluuloton itseään kohtaan, hän halveksii sinua! Kuulitko! Vihitty? Hän joka vihittää itsensä kenen kanssa tahansa ensi tilassa, kun hän on väsynyt elämäänsä, muuttaakseen nimensä ja saadakseen vanhuutensa vakuutetuksi! Niin ennakkoluuloinen on tuo ennakkoluuloton nainen.
— Kuka on hänet sellaiseksi tehnyt, Paul?
— Kasvatus; se on totta! Tein vääryyttä häntä kohtaan! Mutta menkäämme! Täällä olo kiusaa minua!
— Ei, viivy Paul; tekee hyvää nähdä vanhaa elämää elävänä edessämme!
Se on karkaiseva meitä!