Raha on runoa, kaunista omistajalle, mutta näennäistä kuni kaikki kaunis! Se on huono arvonmittari, sillä se ei mittaa arvoa. Tänään saa tynnyrin vehnää louisdorilla, huomena vain puoli. Se ei mittaa hyötyä eikä arvoa, sillä pullo kapviiniä, joka maksaa louisdorin, ei arvoltaan vastaa vehnätynnyriä. Sillä nauttiessani tuota vehnää on sieluni vapaa, vapaa elatushuolista, kenties kuukauden päivät, jonka ajan sieluni voi työskennellä, mutta pullo kapviiniä huumaa minut muutamiksi tunneiksi ja sitten panee minut orjuuteen.
Raha on vaarallinen arvonmittari, koska se esiintyy niin pienessä koossa, että silmä ei huomaa siinä piilevää hyötyä. Tuhat francia kullassa pöydällä ei anna oikeata käsitystä arvosta, mutta tuhannen francin viljat säkeissä, ne minä näen. Siksi olikin ensi raha karjaa, latinaksi pecus, pecuniae. Kun lapsi saa lantin, saa hän sen makeisia ostaakseen! Se on surkea erehdys, sillä lapsi oppii siten pitämään rahaa nautinnonvälineenä.
Pahinta rahassa on sen valheellisuus. Se sanoo olevansa jo löytyvien hyötyaineiden edustaja. Se ei ole totta. Ei ole olemassa niin paljon hyötyaineita kuin kultaa. Ja kulta on hyödytöntä. On nähty pankkien menevän kumoon, kun ovat panneet liikkeeseen enemmän paperia kuin kultaa löytyi, mutta niin kauan ne pysyivät pystyssä kuin papereihin luotettiin. Ajatelkaas päivää, jona järkähtää usko kultaan, kun ei enää saada hyötyaineita hyödyttömällä kullalla. Se nähtiin Pariisin piirityksen aikana. Kaupunki oli täynnä kultaa, mutta kukaan ei sitä halunnut, vaan kaikki tahtoivat ruokaa, mitä ei ollut, siksi oli kulta hetkeksi arvoton. Arapialainen, joka löysi pussillisen helmiä erämaassa, oli yhtä köyhä kuin pariisilainen piirityksen aikana.
Mutta paljon on hyötyaineita liikkeessä, vaikkakin niin harvat niitä tuottavat. Markkinat ovat viljaa täynnään, samalla kun puoli miljoonaa ihmistä on nälässä. Vika on tuotteiden jaossa. Ja rahan sekä väärän rahan, paperien, on syy sekä pitkälle viedyn työnjaon. Kun itseapu tulee periaatteeksi, kun yksityisomaisuus muuttuu yhteisomaisuudeksi, kun käsivarsia käytetään ruoan tuottoon teollisuusylellisyyden asemesta, silloin on puute poissa! Työskennelkäämme siis opettaaksemme ihmisille, mitä etua on yksityisomaisuuden poistamisesta! Nyt on kai puolituntinen kulunut, sisko pieni!
Sitten oli keskustelua. Kun oli useita ensikertalaisia, kehotettiin heitä tekemään vastaväitteitä.
— Minä väittäisin — alkoi Anna — että jos kaikki mailman aarteet jaettaisi, niin kukin ihminen saisi viisikymmentä centimiä, eikä sillä kukaan autettua tulisi.
— Tuo väite — on numero yksi rekisteröittyjen "vanhain väitteiden" joukossa. Sisar panee nyt muistiin vastauksen: Jos Vanderbiltin, Stewartin ja Astorin kolme miljardia dollaria jaettaisi maan puolelletoista miljardille asukkaalle, saisi jokainen kaksi dollaria eli kymmenen francia. Jos nyt otaksumme, että vain Europa ja Amerika olisivat jakamassa, niin saisivat näiden puoli miljardia asukasta kaksitoista dollaria päätä kohti eli kuusikymmentä francia. Kuudellakymmenellä francilla voi puuseppä hankkia työkaluja, kalastaja verkon, soutaja veneen, kaupustelija rihkamaa, tointa hakeva uudet vaatteet, ja niin edespäin. Se jako ei siis olisi niinkään hullu, vaikka se kohtaisi vain kolmea omistajaa, ajatelkaa sitten kaikkien rikkauksien jakoa. Mutta nyt minä itse, kun tunnen vastaväitteet, jatkan, niin tulevat ne järjestyksessä. Siis: väite numero kaksi. Jos maa jaettaisi klo 8 aamulla, olisi se viekkaimpain ja voimakkaimpain hallussa klo 12. Vastaus: sangen todenmukaista. Siksi ei olekaan kukaan sosialisti keksinyt sitä typeryyttä, vaan jotkin heikot vanhoillisaivot. Ei näet ole kysymystä mistään jaosta, sillä juuri nykyinen "jakohan" (sellainen, että parikymmentä henkilöä jakaa keskenään Englannin maaperän) on poistettava. Valtio on vähitellen pakkoluovuttava kaiken maan, joka onkin valtion oma, valtio kun voi tehdä velkaa. Ja sitten ei valtio saa koskaan enää jakaa! Onko selvä? Väite numero kolme. Darwinin kannattajiksi tunnustautuvain sosialistien ei pitäisi hyökätä perintöoikeuden kimppuun, sillä elintarpeitten periminenhän olisi hyvänä keinona rodun jalostamiseksi. Seis nyt! Sellaisen omistaminen, mitä ei ole tuottanut, saattaa rodun rappeutumaan. Katsokaa vanhoja kuningas- ja aatelissukuja. Kaikki, jotka eivät työtä tee, kuolevat luonnollisen kuoleman, kun yli mailman pula syntyy. Huonoin perintö, minkä voit lapsellesi antaa, on omaisuus, silloin kun omaisuus on lakannut olemasta työn väline ja on muuttunut nautinnon välineeksi. Väite numero neljä (me tunnemme ne kaikki, kuten sisar kuulee!) Ihminen ei, jos perintöoikeus lakkaa, tuota enempää kuin mitä tarvitsee. Vastaus: se onkin tarkotus. Sen kautta lakkaakin kapitalin kokoominen yksiin käsiin, ja liikatuotanto, joka aiheuttaa pulia. Ja, jättääksemme loput ensi kertaan, kun jokainen joka ei saa jättää perintöä lapsilleen, perintöä, jonka holhojat ja perijät useimmin tuhlaavat, perintöä, joka voi menettää arvonsa, palaa, hukkua maanjäristyksessä, silloin antaa kukin lapselleen parasta: kasvatuksen! Niin, voimakkaat käsivarret ja terveen sielun. Silloin eivät pojan pyhiä tunteita isän kuolinvuoteen ääressä likaa häpeälliset peruajatukset, sellaiset kuin: miten hyödyllistä on että tuo rakastettu on hyvä ja menee tiehensä; ja kuoleva on tunteva kuinka suloista on jättää jälkimailmalle voimakas, hyödyllinen ja hyvä kansalainen, samalla kuin hänen omaisuutensa menee kaikkien, siis pojankin hyödyksi, joka sen kautta on tunteva kuuluvansa koko luomakuntaan mikä sovinnossa nauttii jokaisen yksityisen työllään sille hankkimia hyvyyksiä. —
Asian käsittely päättyi. Teekeittiö porisi ja uusia kupillisia tuota tuoksuvaa juomaa tyhjennettiin. Vakava ohjelmanosa oli ohi, ja nyt piti virkistäydyttämän leikillä. Emile otti esille kitarin ja lauloi. Sitten sysättiin pöydät nurkkiin ja tanssittiin. Jonka jälkeen nautittiin kevyt ateria. Tunnit kuluivat sydämellisen ilon ja hilpeyden vallitessa. Huviteltiin kuni vallattomat lapset, tietäen että vakavia asioita oli kyllin ja ettei turhaan tarvinnut luopua ilosta.
Kävi myöhäiseksi ja Blanchen täytyi lähteä. Emile seurasi.
Ulkona oli ilma seestynyt ja kuu loisti järven ja alppien yllä.
Blanche tarttui Emilen käsivarteen ja he kulkivat vaieten rinnakkain.