Kaikkein pyhin.
Yhteiskunnan lapsuusaikana, ennenkuin työnjako oli luonut ylä- ja alaluokan, oli maa kaikkien äiti. Heimo omisti alueensa jakamattomana tai paistatti sen arvalla pelto-osuuksiin, määräajaksi käyttöä varten omistusoikeudestaan luopumatta. Sellainen kommunismi vallitsee vielä venäläisessä mirissä eli kyläkunnassa, ja meidän isänmaallamme on noin neljäkymmentä miljoonaa laillista kommunilaista. Se seikka, ettei onni silti viihdy musikka-parkamme majassa, riippuu muusta ja sitä yritetään nyt auttaa. Kun nyt voittava yläluokka otti haltuunsa alkuperäisin yhteisen maan, s.o. varasti, julistettiin samalla varkaus pyhäksi. Varastettu omaisuus tuli yläluokalle pyhäksi; mutta alaluokka, joka ei osannut seurata esimerkkiä ottaen takasin varkauden kautta menettämäänsä, sai maksaa uusia veroja vankiloita varten. Pyhyyden synty ei siis ollut ihan eheä.
Kuitenkin tehtiin tuohon anastettuun omaisuuteen nähden yhä useammin takasinmaksuvaatimuksia. Pyhyys kasvoi. Nyt saa ampua keisaria otsaan, kieltää Jumalan hyökätä siveysopin kimppuun ja kuitenkin pysyä valtion suojassa kuten me Sveitsissä, mutta — jos käymme omaisuuteen käsiksi, luovutetaan meidät kotimaan tuomioistuinten haltuun. Omaisuus on siis tullut pyhemmäksi kuin tsaari, kuin siveys, kuin Jumala.
Mutta aika on rientänyt edelleen ja paula on vedetty yläluokan kaulaan. Meidän aikamme on nähnyt kolme suurta hyökkäystä julistettavan laillisiksi; perustuslaillisen, keisarillis-kuninkaallisen ja eduskunnallisen hyökkäyksen omaisuutta vastaan. Yksi oli kuten tunnettua maaorjuuden lakkautus Venäjällä (maaorjathan olivat omaisuutta), toinen, neekerien vapautus Amerikassa (neekerit olivat omaisuutta ja siis pyhiä), kolmas, jota joka päivä näemme silmiemme edessä, on nimeltään pakkoluovutus. Minun isälläni oli maatila ja hyvin kaunis puutarha, jota hän rakasti. Hän oli kasvattanut itse joka puun, joka pensas oli hänen ystävänsä. Hän ei tahtonut myydä sitä mistään hinnasta, sillä hän rakasti sitä kuni elävää olentoa. Muutamana päivänä tulee rautatieyhtiön insinööri ja kaataa puut, repii pensaat juurineen pois.
Isä itki ja kirosi. Insinööri sanoi että maa oli pakkoluovutettu ja isä saa maksun semstvolta. Isä ei halunnut myydä puutarhaansa, eikä siis maksua pyytänyt. Silloin otettiin.
Nämät suuret esimerkit ovat järkyttäneet omaisuuden pyhyyttä. Ei niin käsittäen kuin tulisivat tulevaisuuden ihmiset noudattamaan tämän valtion esimerkkiä; he päinvastoin antavat. Mutta siihen pääsemme vasta silloin kun kaikki ovat käsittäneet, mitä etua on siitä, ettei omista mitään, jonka huomena voi menettää, ja että kaikki omistavat, mitä eivät voi menettää.
Mutta minä tahdon nyt vain tarkastaa omaisuuden "siveellistä" puolta, joka kenties on kaikista enimmän vaikuttanut yhteiskunnan epäsiveelliseen tilaan.
Omistuksen käsite ja tunne on tunkenut sielunelämämme läpi on täyttänyt itsekkyytemme. Yksinpä ajatuksemmekin ovat tulleet ahneutemme esineiksi. Oppinut hautoo keksintöään saadakseen siitä kunniaa eikä ihmiskunnalle hyötyä, keksijä rientää ottamaan patentin ehkäistäkseen ihmiskuntaa saamasta hyötyä hänen työstään; pappi, Herran palvelija, taistelee leipäpaloista ja korkeista viroista, kulkevatpa monet lautanen kädessä kirkossa kuten kahvilain laulajattaret, joka ei estä heitä sanomasta, että Ingersoll suorittaa suurtyötään rahojen takia. Kansanedustaja, jonka valtiopäivillä on sanottava totuus, epäröi kaksikin kertaa ennen kuin sanansa sanoo, sillä taustalla irvistävät hänen velkojansa; sanomalehtimies, jonka on iskettävä kirves lahonneen puun juureen, kiemurtelee kuin mato ennen kuin iskee, sillä hän näkee vaimon ja lasten niskat alla. Vaimon ja lasten takia! Kuinka monta tahtoa on murtunut, kuinka monta sielua vuotanut verta näiden takia! Mies on perheyhdyskunnan omaisuutta, maaorja, elättäjä, ja siksi — miten kavalaa — on yläluokka antanut hänelle äänioikeuden ja näennäisen hallitusvallan, sillä he tietävät että hänellä ovat kahleet kintuissa. Kuinka paljoa vapaampana selviäisikään nainen julkisessa elämässä, hänellä kun on taloudellinen tuki takanaan! Mikä on hänen voimansa, se on miehen heikkous. Siksi on naisen asema vapaampi kuin miehen, ja siksi on hän rohkeampi. Mieshän antaa kauppiaan petkuttaa itseään eikä viitsi nostaa meteliä päästäkseen hankkimasta itselleen vihamiestä; mutta nainen astuu suoraa päätä sisään ja heittää huonon tavaran lurjusta päin silmiä.
Mutta omaisuuskäsite on hiipinyt pyhimmillekin alueillemme, pyhimmille siksi että luonto on ne luonut. Nuorukainen luo silmänsä tyttöön; hän miellyttää tätä, heidän sielunsa rakastavat toisiaan, mutta puuttuu pieni seikka, joka on pääasia: onko nuorukaisella rahoja? Ei! Silloin saa hän mennä! Lapsia, joiden tulisi olla yhteiskunnan omaisuutta, pidetään vanhempain yksityisomaisuutena, ja on heidän tarkotuksenaan pieninä huvittaa näitä lepertelyllään, hyväilyillään, ja tullessaan vanhemmiksi tuottaa "kunniaa", mikseipä myös rahoja. Puolisot, jotka ovat vannoneet "kuuluvansa" toisilleen, alkavat pitää toisiaan omaisuutenaan.
Vielä muutamia sanoja omaisuuden huonosta, mutta siksi juuri vaarallisesta esikuvasta, rahasta.