Olisiko naimisissa ollut parempaa kysyi hän väliin itseltään, mutta oli nyt saatuaan heittää silmäyksiä perhe-elämään varma siitä, että yhtä surkeata se olisi ollut. Hän oli näin nähnyt naisen vapauttamiseksi aljettujen puolparannusten johtaneen umpiperään. Aivan toisia uudistuksia tarvittiin, jos mieli saada kaikki kohdalleen. Mutta mitä?
Muutamana päivänä tuli hän erään kätilön luo, joka oli naimisissa ja joka autteli häntä tarvittaessa. Ei isä eikä äiti ollut kotona; isä oli jalkineseppä. Keittiön takaisessa huoneessa kirkui neljä lasta yksin. Vanhin oli seitsenvuotinen tyttö, jonka piti paimentaa sisaruksiaan. Hänen piti lämmittää maitoa ja pitää imupullot täynnä; kanneksia ja soutaa kehdossa pikkusisaruksia, ja hän oli jo köyryselkä ja riippuvatsainen painavain takkain kantamisen takia. Hän sai kantaa koko elämän ja äiteyden kuormaa ennenkuin oli tuntenut äidiksi tulemisen aatostakaan.
— Mutta, rouva hyvä kuinka saatatte mennä naimisiin — sanoi Blanche moittien, kun äiti vihdoin tuli kotiin.
— Pitäähän sitä olla mies, tiedän mä — vastasi kätilö, joka oli hyvä ja kunnon äiti kotona ollessaan.
Blanche ei pitänyt miestä välttämättömänä. Mutta kätilö ilmotti, ettei hänen lastensa olo ollut huonompi kuin muunkaan köyhän väen, missä vanhempain täytyi olla työssä.
Ja tämä, ajatteli Blanche on sitten se ihanteelliseksi uudistettu avioliitto, jossa molemmat puolisot tekevät työtä, ja nainen on vapautettu miehen orjuudesta! Tässähän oli äidin oletettu vapaus ostettu seitsenvuotisen orjuudella! Orjuutta kauttaaltaan! Ja jos vanhempain suurempien tulojen kautta tuo seitsenvuotinen voitaisi vuorostaan vapauttaa, niin tapahtuisi se uuden orjan — palvelustytön — työn kustannuksella!
Naislääkäreistä oli vain yksi mennyt naimisiin. Avioliitto oli lapseton ja loppui tappeluun ja eroon. Muuan venakko, joka ei mennyt naimisiin, vaan oli suhteissa erääseen mieheen, menetti "maineensa", ja täytyi hänen lähteä kaupungista.
Jos Blanche olisi ollut yksin elämässä, olisi hän ehkä uskaltanut kulkea omia teitään, mutta nyt oli hänellä kaksi vanhusta raahustettavana. Hän tunsi väliin olevansa hyvin epäkiitollinen heille. Hehän olivat, niin hänestä tuntui, jo ottaneet saatavansa perinpohjaisesti kiitollisuutena, kuuliaisuutena ja hänen heille tuottamanaan huvina; ja nyt vaativat he rahamaksua lisäksi. Ja nyt täytyi hänen uhrata elämänsä, toiveensa saada olla rehellinen ammatissaan, näiden kahden tuottamattoman olennon takia, joita ilman mailma olisi tullut yhtä hyvin toimeen.
Sitten tuli vielä kolakampia päiviä. Blanche oli sattunut epäonnistumaan suorittaessaan erästä leikkausta. Yhtä valmiita kuin oltiin yksissä puolustamaan lääkärien ammattikunnan, tämän uuden pappissäädyn, opinkappaleita ja etuja, yhtä kärkkäitä he olivat tappamaan kilpailijan. Blanchen ammattimenestys oli pilalla ja puute astui sisään. Luotto oli vioittunut ja hän huomasi ensi kerran, että ilman varmoja korkotuloja oli eläminen itse asiassa hengenvaarallista. Nälkäsen silmissä näyttäytyi ihminen alastonna, vailla hänen ylleen ripustetuita henkiolentokoruja, ja seisoi hän katsellen silmästä silmään itseään kaikkiruokaisena eläimenä, joka ruokaa ja juomaa vailla pian lakkaisi tekemästä vastarintaa kemiallisia voimia vastaan, ja kulkisi kohti maan tomuksi muuttumistaan. Levottomana elannostaan ei Blanche saanut nukuttua öillä. Köyhyys käsissä aivan yksinkertaisesti! Ilman ruokaa vain kärsimystä ja kuolemaa, ilman ruokaa ei sielua, ei "korkeita" ajatuksia, ei "ihanteita." Ja kuitenkin saarnasivat ihanteen ihmiset aina "raakaa hyötyä", aineellisia pyrintöjä vastaan, arvatenkin siksi, ettei heidän tarvinnut pyrkiä hankkimaan sitä, minkä olivat ottaneet haltuunsa.
Bertha-täti, joka oli elänyt hyviä ja ylväitä päiviä, oli ihan poissa suunniltaan. Hän kirosi kapitalisteja ja alkoi saarnata sosialismia, tietysti tuntematta sitä. Olihan olemiseen syntymä, kun olemisvälineet eivät olleet kaikkien saatavilla (nyttemmin luki hän itsensäkin onnettomiin "kaikkiin"), kauhea asiain tila, joka mitä pikemmin oli muutettava. Tulipa hän kerran sillekin päälle, että yritti tehdä työtä, mutta haettuaan ompelua havaitsi hän työmarkkinain olevan ompelijattaria niin täynnään, ettei hänelle paikkaa löytynyt. Tässä asiassa ei hän parhaallakaan tahdolla voinut syyttää miesten ottaneen markkinat haltuunsa.