Hätä huuti yhä kovemmin ja sielut olivat ruoan puutteessa menemässä ikuiseen lepoon, ja nyt täytyi heidän kaikkien myöntää, ettei sielua ilman ruokaa, kun Blanche vihdoinkin, kuukauden talosta taloon juoksemisen jälkeen onnistui saamaan tehtaan lääkärin paikan pohjoisessa Ranskassa.

* * * * *

Kauniina kevät aamuna saapui tri Blanche Chappuis Aisnen läänissä olevaan pieneen Guisen kaupunkiin, josta heti matkusti uuteen paikkaansa, edusmies Godinin suureen rautavalimoon. Saatuaan asunnon haltuunsa ja matkan jälkeen pukunsa reilaan meni hän konttoriin esimiestään tervehtimään. Valimojen läheistöllä olevassa pienessä rakennuksessa oli Ranskan jaloimman joskaan ei kuuluisimman miehen työhuone, ja siinä seisoi nyt Blanche hieman levottomana, kun oli kohdattava isäntää, jonka hyväntahtoisuudesta hänen olemassa olonsa riippui. Mutta vanhuksen hyväntahtoinen ulkomuoto ja yksinkertainen ystävällisyys rauhottivat hänet heti.

— Tohtori Chappuis — alkoi hän — minä tunnen teidät, mutta te ette kai tunne minua ettekä sitä paikkaa, jossa nyt aiotte alkaa toimintanne. Jos siis aluksi perehdyttäisi tähän pieneen yhteiskuntaan, ennenkuin sitoudutte mihinkään.

— Kernaasti, esimieheni — vastasi Blanche.

— En ole teidän esimiehenne enkä isäntänne — vastasi vanhus — sillä täällä olemme me kaikki isäntiä ja tekin tulette sellaiseksi, mutta me olemme työtä tekeviä isäntiä.

Hän otti hattunsa ja keppinsä ja tuli vieraansa mukana pihalle.

— Silmäilkäähän nyt pikaisesti kaikkea — sanoi hän — ulkopuolelta. Tässä oikealla on kaiken keskus, valimot; tuolla taustalla yhteiskunnan palatsi eli familisteri: kolme suorakaiteen mukaista rakennusta lasikattoisin pihoin, niissä kahden tuhannen henkilön asuinhuoneet.

— Fourierin ja Owenin unelma — sanoi Blanche.

— Toteutuneena! Onhan yksi niitä monia toteutuneita utopioja, joiden olemassa olon vanhat ihmiset kieltävät. Samoin kuin he kieltävät kansainvälisten tuomioistuinten voivan astua sotien tilalle, vaikka ovat nähneet Alabama-kysymyksen ratkaisun. Parantumattomain esteitä, pahain tahtojen väärää logiikkaa. Edelleen: lastenkoti, jossa kaikki yhteiskunnan lapset saavat hoitoa ja kasvatusta; koulusalit, näyttämö, ravintola, kahvila, biljardi, kirjasto, kylpylä, tallit, navetat ja puutarhat. Tämä on kuten näette kokonainen yhteiskunta. Tämä yhteiskunta perustuu: työlle. Eikö ole oikein?