Ei ollut mikään helppo tehtävä hoitaa dosentinvirkaa tähän aikaan, ja herättääkseen kunnioitusta ylioppilaissa oli rehtorilla tapana valita paikkaan väkeviä ja urhoollisia miehiä, jotka tarpeen tullen saattoivat käydä käsirysyyn kuuntelijakunnan kanssa, ja maisteri Andreas oli alkanut akateemisen uransa kädessä orapihlajakurikka, jonka avulla hän puolessatoista tunnissa oli torjunut hyökkäyksen kateederia vastaan sillä seurauksella, että hänet ja kuusi ylioppilasta oli vietävä sairashuoneelle. Hän oli kova mies, oli nuoruudessaan ollut sodassa, ottanut osaa Lundin taisteluun, ja kasvoissaan hänellä oli monia naarmuja. Hänen opetusalaansa kuului politiikka ja ekonomia, johon viimeksi mainittuun aineeseen luettiin eläin- ja kasvi-oppi, talousoppi ja fysiikka. Nyt kun kesä läheni, ja kotikaipuu synnyinseudun kuusikkoihin alkoi vaivata hänen mieltään, mutta ei ollut mitään mahdollisuutta tyydyttää tätä kaipuuta, oli hän kuulustellut kesä-asuntoa rannikolta, missä hänellä olisi ollut tilaisuus kerätä kasveja ja hyönteisiä ja asua jonkin suuremman metsän läheisyydessä perheensä kanssa, johon kuului vaimo ja kaksi lasta. Etukäteen hän oli kuitenkin päättänyt, että ei vuokraisi asuntoaan talonpojilta eikä kalastajilta, pitäen silmällä pikkueläjien keskuudessa vallitsevaa kaunaa Ruotsia kohtaan, mutta hän oli tiedustellut kauppiailta, joilta teki ostoksensa, olisiko jokin herrasperhe halukas luovuttamaan pari huonetta ja keittiön tarvittavine ulkohuoneineen, ja hän oli juuri rihkamakauppiaalta saanut kuulla hyvästä paikasta, jonka omistajaa lähipäivinä odotettiin kaupunkiin.
Maisteri Andreas ei ollut oikeastaan vaipuneena näihin kesämietteisiin istuessaan nahkatuolissaan ja poltellessaan hollantilaista kanasteria, kun hänen kamarinovelleen koputettiin. Hänen lausuessaan hajamielisesti "sisään!" raotti ovea ensin ja avasi sen sitten hetken kuluttua selki selälleen mustapintainen, keskikokoinen mies, joka oli varakkaan porvarin tavoin puettuna, ja iältään sangen nuori. Tulija mitteli nopeasti huonetta katseellaan, ikäänkuin olisi etsinyt jotakin, tarkasteli kirjoituspöytää ja kirjahyllyjä ja kumarsi nöyrästi ja liehakoivasti maisterille, joka kehoitti hänen esittämään asiansa. Mutta mies ei tuntunut olevan taipuvainen puhumaan niinkään vain muitta mutkitta, vaan kiemuroi ja tahtoi todennäköisesti houkutella toiselta jotakin esiin, johon olisi saattanut vastata.
— Kuka olette? kysyi maisteri lopulta samalla sekä kärsimättömästi että levottomasti.
— Pyydän nöyrimmästi anteeksi, mutta tulen puhumaan asunnosta, joka olisi kesäksi vuokrattavissa, vastasi tuntematon, puoleksi tanskan- ja puoleksi ruotsinkielellä.
— Vai niin, sanoi maisteri tanskaa murtaen ollakseen kohtelias. Mitä teillä on tarjolla?
Näytti siltä kuin tuntematon olisi punninnut vastaustaan ja tunnustellut, ikäänkuin olisi ollut kysymyksessä osua arkaan kohtaan. — Minulla on linna! puhkesi hän vihdoin puhumaan.
Maisteri nyrpisti nenäänsä.
— Nimittäin, jos sellaista halutaan. Rohkenenko muutoin kysyä, mitä herra tahtoo?
— Tahdon hyvän asunnon, jossa on puutarha…
— Sellainen on saatavissa, olen puutarhuri, puuttui tuntematon puheeseen.