Maisteri hymähti ajatukselle, että häntä olisi voitu epäillä, mutta antoi heti houkutella itsensä suostumaan keskusteluihin asiasta, vaikka se ei kuulunut häneen. Tuo salaperäisyys itse tapahtumassa, että riikinkukko oli varastettu keskellä kirkasta aamupäivää ihan talon ikkunan alta ja aidatulta pihamaalta, jolla talonväki kulki edestakaisin, — kaiken tämän hän toi vastaväitteenä esiin, kun vapaaherratar, Iivana ja tuo pörhöinen piika yht'äkkiä ryöpsähtivät siihen meluten ja valittaen, voivotellen linnun menetystä.
Epäilykset kohdistettiin milloin mihinkin; paikka tutkittiin, ja löydettiin kappale linnun pitkää pyrstöä.
— Tietysti se on ollut kettu, vakuutti vapaaherratar, sillä sen tapana on aina nyhtää kanojen pyrstöt.
Mustalainen oli ensin yhtyvinään tähän mielipiteeseen, mutta näytti kuitenkin olevan neuvottomana siitä, mitä ajatella, ja antoi toisten puhua. Maisterista oli aivan uskomatonta, että kettu olisi keskellä valoisaa päivää uskaltanut tulla sinne, sillä kun oli yö käytettävänään, kun riikinkukot nukkuivat taivasalla.
Sittenkun oli puhuttu puoleen jos toiseenkin, jäi maisteri yksin mustalaisen kanssa.
Asiaa väänneltiin ja käänneltiin kaikilla mahdollisilla tavoilla, ja maisteri pysähtyi järkevästi siihen mielipiteeseen, että ainoastaan joku itse talonväestä oli saattanut tehdä varkauden, ja kun siten käytiin läpi henkilökunta, täytyi epäilysten aivan luonnollisesti langeta noita kahta miltei aina näkymätöntä puuseppää vastaan. Mutta keskustelun ruvetessa kääntymään siihen suuntaan, kääntyi mustalainen äkkiä ihan toisaanne.
— Ei, se ei voinut tulla kysymykseenkään; puusepät olivat täysin rehellisiä; mutta oli olemassa toinen, joka varmasti oli syyllinen, ja se oli portinvartija, joka asui tuvassa tässä ihan lähettyvillä.
Maisteri, joka ei voinut ajatellakaan sellaista mahdollisuutta, että vieras keskellä valoista päivää kiipeisi kivimuurin yli avoimelle pihamaalle siellä varastaakseen, ei tahtonut tehdä vastaväitteillä asiaa vieläkin monimutkaisemmaksi; hän antoi senvuoksi keskustelun raueta ja nousi huoneeseensa tuntien vastenmielisyyttä koko seikkailua kohtaan, jota hän ei voinut selittää.
Tullessaan illalla puutarhaan hän kohtasi mustalaisen, joka kuleksi siellä joutilaana. Keskusteluaiheen puutteessa johtui puhe riikinkukkoon. He olivat ensin joutuneet kalkkunakopin läheisyyteen, jonne kukko jo oli ryöminyt, kanojen hautoessa munia ulkona erään olkiauman alla. Maisteri, joka ei tiennyt mitä sanoa, tuli nyt lausuneeksi, että ihmisen olisi mahdotonta tarttua käsin riikinkukkoon.
— Minäpä näytän, että voi, vastasi mustalainen, jonka vastaanväittämishalu näytti kiihtyneen. Jos voi tarttua kalkkunakukkoon, niin voi tarttua riikinkukkoonkin.