— Oh, siinäpä vasta kirja, uskokaa pois, sanoi mustalainen pöyhkeillen toisen tietämättömyyden vuoksi, siinä kirja, josta joka ihmisellä on jotakin oppimista, ja sitten se on niin hauska. Ajatelkaahan kreiviä, joka varastaa ja murhaa, ja jota poliisi ei milloinkaan saa kynsiinsä, niin kernaasti kuin tahtoisikin! Se oli sukkela mies, uskokaa pois. Ajatelkaahan, hän kävi kirkkomaissa ja mestauspaikoissa, missä kaivettiin ruumiita maahan, ja myrkytti sitten neuloja, joita asetti sittemmin niiden henkilöiden tuolinistuimiin, joita tahtoi pois päiviltä; sillä, nähkääpäs, ruumiit ovat myrkyllisiä. Ja jotakin ottaessaan hän otti aina ja ainoastaan vain rahaa, sillä niitä nähkääs ei voi tuntea, ja ne menevät jälleen menoaan kuten tulevatkin; mutta kalleuksia ja jalokiviä hän ei ottanut milloinkaan, niin että poliisin tullessa ja ryhtyessä tutkimukseen ei ollut niin mitään löydettävissä!
Hän oli puhunut lämmöllä, mutta lopetti nyt äkkiä, ikäänkuin olisi sanojaan katunut.
Ja peittääkseen tekemänsä virheen hän kääntyi vihaisena porttitupaa kohti, joka pilkoitti pensaiden lomista, pusersi kätensä nyrkkiin ja puhkesi puhumaan:
— Tässä maailmassa on niin monta konnaa, ja tuo portinvartija on ilkeä roikale!
Maisteri tunsi olevansa pahoilla mielin tämän keskustelun jälkeen, ja puolittain katuen kaikkea sitä, minkä tiesi tämän illan kuluessa sanoneensa, hän laskeutui levottomana vuoteeseensa.
* * * * *
Kahdeksan päivää myöhemmin maisteri Törner oli tavallisella aamukävelyllään hyvin apeassa mielentilassa; sillä edellisellä viikolla oli tapahtunut sangen runsaasti sellaista, mikä olisi ollut omiaan järkyttämään levollisemmankin luonteen tasapainoa. Päivää jälkeen keskustelun rikoksista ja rikollisista maisteri oli metsäkävelyllään löytänyt muutamia varastetun riikinkukon sinisiä rintahöyheniä ja vienyt ne mukanaan kotia; oli näyttänyt löytöään, ja luullut siten vapauttaneensa portinvartijan epäluuloista, tuo löydetty saalis kun melkein suorastaan todisti ketun syylliseksi. Mutta hänen väitteisiinsä ei oltu oikein uskottu, ja mustalainen oli väittänyt vastaan, että kaikkein ovelimmat hirtehiset aina älysivät johtaa huomion toisaalle ja hommata väärän "corpus delictumin". — Siinä maisteri sai nyt ensikerran kuulla opetuksiaan — corpus delictum!
Mutta seuraavana aamuna maisteri oli löytänyt muutamia veitsellä terävästi katkaistuja siipisulkia, ja tuodessaan ne mukanaan kotia, oli mustalainen voitonriemussaan ja selitti, että ei kait kettu sentään kulkenut veitsi taskussa.
Seuraavana yönä oli kalkkunakukko varastettu, eikä siitä voitu löytää jälkeäkään.
Seuraavana iltana maisteri oli seissut rautaportilla mustalaisen kanssa, kun laamannin poika, joka oli tilanomistaja, oli tullut ratsastaen, pysäyttänyt hevosensa ja kysynyt kiivaasti saisiko hän ostaa koirasankan, jonka hän näki käydä lyllertävän siinä nurmikolla. Mustalainen vastasi hänelle kohteliaasti, että hän ei voinut myydä sitä.