— Mitä sanottekaan? Oletteko todellakin sitä mieltä? puhkesi maisteri puhumaan. Eikö vapaaherratar sitten ole hyvissä varoissa?
— Hänellä kyllä on ollut sangen paljon, mutta sen tuo konna on tuhlannut, ja niin pitkälle on jo mennyt, että veroja ja tien kunnossapitorahoja on ulosmitattu. Mutta hän on ovela mies, ja kun vouti tulee ottamaan eläimiä, niin ne on pantu Jensenin nimiin hänen omaisuutenaan.
Maisteri oli saanut vahvistuksen tärkeimpään, mihin perusti epäluulojensa koko rakenteen nimittäin siihen, että vapaaherratar oli rutiköyhä; ja nyt hän käsitti, miksi talo päästettiin rappeutumaan, miksi siellä keitettiin pilaantunutta ruokaa, miksi… Tähän hän pysähtyi, ja jotta ei olisi joutunut kiusaukseen kehittää ajatuksiaan ääneen, hän lopetti kyselynsä, nousi, kiitti osalleen tulleesta hyväntahtoisuudesta sekä lausui jäähyväiset.
Talonomistaja näytti kummeksuvan keskustelun äkillistä loppumista, ja kihtinsä unohtaen hän nousi saattaakseen vieraan ulos.
Eteisessä juohtui maisterin mieleen, että hänen olisi sanottava kaikki ja voimakkaasti kumottava epäluulon varjokin siitä, että hän oli mustalaisen ystävä, minkä ihmiset helposti saattoivat uskoa, kun hän täten muitta mutkitta ohautti naapurin jokaisen tiedonannon, jotka tämä oli antanut ehkä ystävällisessä tarkoituksessa. Mutta toinen ajatus oli ristiriidassa toisen kanssa, ja talonomistajan kasvoista kuvastui jo sellainen kylmyys, että hän ei saanut sanaakaan suustaan, vaan nosti lakkiaan ja läksi.
Hän tunsi tehneensä tuhmuuden, kun sitä nyt ajatteli astuessaan portin läpi kulkeakseen niitun yli jälleen kotia. Mutta oli liian myöhäistä kääntyä takaisin, varsinkin kun näki mustalaisen kulkevan vartioimassa puutarhan ulkopuolella lähellä aitausta, ja oli tämä luultavasti hänet jo huomannut.
Hän ei tahtonut kernaasti tavata Jenseniä juuri nyt tullessaan naapurista, josta häntä oli varoitettu, mutta tässä ei ollut mitään mahdollisuutta välttää kohtausta, jonka vuoksi ainoa, minkä hän saattoi tehdä, oli käydä suoraan vihollista vastaan.
Jensen kävi pää kumarassa, kädessään riuku ja oli mittaavinaan maata osoittamatta, että näki maisterin lähestyvän.
Tämä toivotti äänekkäästi hyvää huomenta. Mustalainen oli hämmästyvinään, mutta ei virkkanut sanaakaan, jonka vuoksi maisteri päätti itse käydä suoraan asiaan ja sanoa kaikki, minkä saattoi sanoa totuuden tulematta liian selvästi esille.
— Olen ollut naapurissamme pyytämässä lupaa saada kulkea hänen maansa kautta, hän selitti.