Hän kulki sangen ylevässä mielentilassa läpi puutarhan, kun näki samassa erään ihmisen makaavan silmillään maassa auringonkellon juuressa; hän huomasi tämän heti tuoksi pörhötukkaiseksi piiaksi.
— Miksi Magelone makaa täällä? hän kysyi, ihmetellen sitä, että näki tytön ulkona tähän aikaan päivästä, jolloin tämä tavallisesti siisti hänen huonettaan.
Tyttö nousi hitaasti, ja peittäen kädellään itkusta mustaviiruisia poskiaan ja punaisia silmiään, hän nyyhkytti:
— Rouva on ajanut minut pois!
— Miksi niin, lapseni, kysyi maisteri edelleen.
Piika oli hetken vaiti ja sanoi sitten nyyhkyttäen:
— Rouva sanoi, etten ollut kylliksi hieno, mutta minulla on vain tämä yksi ainoa hame, enkä voi sille mitään.
Maisteri katseli tuota pörhöistä piikaa, joka oli hyvin likainen, mutta kaulassa kaksi helminauhaa ja korvissa renkaat koristuksina. Ja vaikkakin hän hyvin hyvästi näki asian oikean laadun, ei hänellä ollut sydäntä sanoa tytölle, mitä asiasta ajatteli; hän pyysi senvuoksi, että tämä ei olisi vihoissaan rouvalle, joka oli hyvin sairas eikä varmaankaan ollut tarkoittanut pahaa.
Piika katseli maisteria haralla olevien sormien lomista ja kysyi niin rukoilevalla äänellä kuin taisi:
— Mutta maisteri kyllä ottaa minut takaisin jälleen?