— Niin, näepäs lapseni, niihin asioihin minä en puutu. Ne ovat vaimoni hallussa! hän vastasi ja jatkoi matkaansa, pahalla tuulella tästä yrityksestä saada hänestä ratkaisija riitaan, josta hän ei tiennyt niin mitään.
Jouduttuaan portaitten luo oli hänen lapsentyttönsä siellä sänkyvaatteita piiskaamassa.
— Mitä Magelonelle on tapahtunut? hän kysyi.
— Se vasta on siisti neitsyt, vastasi tyttö. Hän on tuonut syöpäläisiä sänkyihin ja tartuttanut vielä rohtumia lapsiin. Rouva on usein kieltänyt häntä suutelemasta heitä, mutta siitä huolimatta hän sen tekee. Ja kun hänet nyt sanottiin irti, sähisi hän kuin kissa ja vannoi ja kiroili, että se vielä kostetaan ruotsalaisroistoille.
Piian purkaessa närkästystään maisteri huomasi jotakin liikettä erään uutimen takana vapaaherrattaren huoneustossa, ja hän ymmärsi, että siellä kuunneltiin.
— Tämä oli ikävä juttu, virkkoi maisteri kuin itsekseen noustessaan kamariinsa, mielensä täynnä levottomia aavistuksia, sikäli kuin hän tunsi mustalaisten leppymättömän kostonhalun, kun niitä tavalla tai toisella oli loukattu. Mutta sitten hän muisti sen ystävällisen keskustelun, mikä hänellä äsken oli ollut veljen kanssa, ja senjälkeen ajatukset palasivat takaisin aamulliseen käyntiin naapurin luona, tietoihin, jotka hän oli täällä saanut, näkemiinsä salaperäisiin merkkeihin. Ja kaikki se pimeä ja epämieluisa, mitä talossa oli tapahtunut, avautui hänen eteensä, niin että hän hetkisen väkivaltaisessa kaipuussa päästä kaiken ulkopuolelle, päätti matkustaa pois kaikesta, yhdentekevää minne, mutta niin pian vain kuin mahdollista!
Täällä, sen hän tunsi, askarrettiin asioissa, ja punottiin juonia, jotka alkoivat kiertyä tiukasti hänen ympärilleen ja uhkasivat tukahuttaa hänet.
TOINEN OSA.
Niiden kahdeksan päivän kuluessa, jolloin maisteri Törner odotti vastausta anomukseensa saada luvan poistua paikkakunnalta, oli talossa sattunut uusia ja odottamattomia tapauksia.
Taloon oli tullut renki ja puutarhuri. Renki, joka huomasi pian, että tilanhoitaja ei ymmärtänyt mitään siitä, mikä oli hänen hoidettavanaan, oli heittäytynyt laiskaksi ja ruvennut kosiskelemaan tuota pörhöistä piikaa. Ja puutarhuri, joka huomasi maan muokkaamisen jo liian myöhäiseksi, eikä katsonut sitäpaitsi maksavan vaivaa käydä käsiksi mihinkään kunnolliseen, kun ei voinut saada apulaista työhönsä, istui enimmäkseen kirsikkapuissa poimien marjoja, jotka olivat alkaneet jo oksillaan mädätä.