Mustalainen itse lepäili penkillä piippua poltellen, noudattaen uskollisesti maisterin äkkipäätä sepittämiä neuvoja, ja silloin kun hän ei nukkunut tai tupakoinut, ryyppäsi hän tai oli ratsastamassa, enimmäkseen öiseen aikaan. Maisteria hän kohteli tavattoman ylimielisesti ja ylpeästi, ja hän kehitteli valtavia maatilan parannussuunnitelmia ja suurenmoisia puutarhan laajentamisehdotuksia. Sisaren palveluksesta erottamisesta hän ei puhunut sanaakaan, mutta hurja hehku näytti palavan hänen silmissään, kun hän tapasi jonkun maisterin lapsista tai palvelijoista, ja näiden viimemainittujen täytyi nyt kovin kavahtaa koiria, joita Iivana ja Magelone kavalasti usutti heidän kimppuunsa kaikista mahdollisista piilopaikoista. Eikä uskallettu enää antaa lasten kuljeksia vapaasti puutarhassa; niiden oli pysytteleminen sisällä huoneissa paitsi niihin aikoihin päivästä, jolloin lapsentyttö kävelytti niitä ulkona.
Maisterin ilmoittaessa, että hän aikoi muuttaa, ei mustalainen ollut malttanut kuunnella selitystä loppuun, vaan oli heti paljastanut itsensä ja ilkeästi nauraen huomauttanut välikirjasta, johon maisteri oli silmänräpäyksessä vastannut, että välikirja ei voinut pakottaa häntä siellä asumaan, vaan maksamaan ainoastaan vuokran muuttopäivään saakka lokakuussa.
Irtisanonta oli tästä huolimatta tehnyt välit vielä entistäänkin kireämmiksi, vaikkakin mustalaisen kunnioitus oli kasvanut tuota miestä kohtaan, joka ei koettanut vapautua maksuvelvollisuudesta, ja joka vastaanhankaamatta antoi houkutella itsensä raha-asioihin.
Halu muuttaa sieltä oli melkoisesti kohonnut maisterissa hänen tehtyään mielestään huolestuttavan huomion. Hän ei näet ollut, huolimatta alituisista huomautuksista parin kuukauden ajalla, saanut vielä lukkoa huoneensa oveen, niin että se oli lukitsemattomana yötä päivää. Eräänä iltapäivänä hän oli huomannut, että joku oli ollut siellä sisällä ja kosketellut hänen kirjojaan hänen poissa-ollessaan. Hän huomasi, että hänen tutkielmansa koetustaidosta oli käännetty nurin narin, ja että siinä oli likaisten sormien jäljet. Mustalainen oli siis ollut siellä, ja sensijaan, että olisi pyytänyt luvan saada kirjan lainaksi, jota häneltä ei olisi kielletty, oli hän, pelkästä varastamishalusta, lukenut kirjaa varkain. Suutuksissaan maisteri oli lähettänyt noutamaan seppää ja antanut tämän mennä vapaaherrattarelta maksua pyytämään, jonka tämä olikin säntilleen saanut. Mutta kun maisteri oli tullut sivumennen maininneeksi mustalaiselle teostaan, ei tämä ollut voinut peittää närkästystään tai nolostumistaan, sillä hän ymmärsi kyllä joutuneensa kujeestaan kiinni.
Ilma oli nyt niin täynnä ukkosta, että räjähdystä saattoi odottaa minä hetkenä tahansa, mutta molemmin puolin koetettiin välttää taistelun puhkeamista, kun ero oli niin lähellä, ja tämän hetken kaipuu oli sangen voimakkaasti vallannut maisterin kahden uuden tapauksen sattuessa, joiden nyt, kun hän tunsi talon rappiotilan, täytyi tuntua hänestä niin vastenmielisiltä, että hän mieluimmin olisi ollut kaukana poissa kaikesta tästä. Eräänä aamuna hän tuli näet puutarhaan ja näki noiden kahden puusepän kaikessa kiireessä kyhäävän kokoon ruumisarkkua muistuttavia lantavaunuja, joiden kansi kohosi viistoon ylöspäin. Jotakin sanoakseen virkahti maisteri piloillaan:
— Mihin aiotte tuota ruumisarkkua käyttää?
Toisella puusepällä oli vastaus valmiina ja käytti hänkin leikillistä äänilajia.
— Niin, eipähän olisi ensikertaa, kun tällaisessa ruumista ajettaisiin.
— Mitä sillä tarkoitatte? maisteri kysyi, joka kuuli, että vastauksessa piili jonkinlainen totisuus.
— Ymmärrättehän, minä tarkoitan, että tunkiovaunuista usein löydetään lapsenruumiita! sanoi puuseppä. Isäni nähkääpäs oli vanginvartija, ja silloinhan sitä kuulee yhtä ja toista.