Tuo silmäjuttukin oli siis ilveilyä! Mutta mikä sen tarkoituksena oli, siitä maisteri ei tullut hullua hurskaammaksi, varsinkin kun ilveily suoritettiin niin suunnattoman kömpelösti, että ei edes lapsikaan olisi uskonut siihen.
Oli mahdotonta mennä päättelemään, tahtoiko hän vetäytyä viekkaudella vapaaherrattaren seurasta ja päästä omaan huoneeseen, tai pyrkikö hän siten tilaisuuteen saada käytettäväkseen pimeän paikan, missä saattoi salaisesti ottaa vastaan kävijöitä.
Varmaa oli kuitenkin, että hän otti vastaan henkilöitä uudessa huoneessaan. Ensin siellä kävi tuo vanhempi mies, jonka ulkomuoto oli kavala ja käytös kavala — joka sanalla sanoen näytti aikoinaan olleen rangaistusvanki. Maisterille, joka nyttemmin ei halunnut saada tietää mitään, mustalainen selitti kuitenkin vastoin hänen tahtoaan, että mies oli valtion puutarhuri, joka tuli tarkastamaan puutarhatyötä, mutta ei itse ottamaan osaa siihen. Mutta nyt koko työ supistui vain kirsikkain poimimiseen, ja nuoremman puutarhurin kirsikanpoimintaa ei tarvittu tarkastamaan kunink. valtionpuutarhuria, joka nautti viidensadan markan kuukausipalkkaa. Se oli siis uusi ja ilmeinen valhe, jonka tarkoituksena niin muodoin oli vain se, että tuo kavala mies puutarhurin nimen varjossa olisi voinut oleskella talossa.
Samaan aikaan kuin tämä sattui toinen odottamaton tapaus, edellistä melkein vielä selittämättömämpi. Portinvartija erotettiin äkkiä toimestaan, eikä voinut saada tietää syytä tähän. Iltaa ennen, kun hän jätti paikkansa, käyttäytyi hän meluisasti ja lauloi pilkkalauluja mustalaisesta, peittelemättä vakuutustaan siitä, että tämä oli saanut aikaan hänen erottamisensa ja oli siis hänen vihollisensa. Mutta kolmen päivän kuluttua hän näyttäytyi hienoissa vaatteissa Bögelyssä ja neuvotteli monta tuntia vapaaherrattaren ja tilanhoitajan kanssa. Viimeksi mainittu kertoi heti omasta alotteestaan, että portinvartija koetti sekoittaa häntä erääseen hankkeeseen viranomaisia vastaan, joista he molemmat tiesivät vaarallisia salaisuuksia. Keskustelut taukosivat kuitenkin jonkun päivän päästä, ja mustalainen kertoi, että hän oli kadottanut halun sekaantua toisten asioihin.
Kaikki tämä viittasi maisterin mielestä siihen, että jotakin suurta oli tekeillä, ja saadakseen tuon sekavan kudoksen selville hän päätti noudattaa ystävän neuvoa ja tuudittaa konnat varmuuteen. Tässä aikomuksessa hän meni aamukävelyllään tuon ennen mainitun kuusipuun luo, jonka kirjoitukset olivat vielä koskemattomat, ja vuoli niin tarkoin kuin taisi nuolen poikittain silmän läpi, tasoitti jälkensä havunneulasilla ja jäi odottamaan, mitä oli tapahtuva.
Kahden päivän päästä, kun vapaaherratar ja tilanhoitaja ja koko talonväki olivat ajaneet eräisiin kansanhuveihin, koputettiin maisterin tornikamarin ovelle.
Hän huusi "sisään", ja sisään astui hyvin vanha mies, jolla oli parraton, kipsinvalkea naama, ja siinä joukko kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin suuntiin kulkevia kurttuja ja poimuja. Huulet olivat painuneet sisään syystä, että etuhampaat olivat lähteneet, mutta ukko näytti pureksivan tai imeksivän omia huuliaan, mikä antoi hänelle kuolleen-kallon hirvittävän ulkonäön. Hän oli epäsiististi puettu, mutta hänen kellonvitjoissaan oli kultakoristeita ja takissaan hopeanapit.
Lausuttuaan teeskennellyn ihmetyksen siitä, että oli tavannut muukalaisen, kysyi vanhus tilanhoitajaa.
Maisteri vastasi, että tämä oli äskettäin lähtenyt ajelemaan.
— Sepä oli merkillistä, sillä hän tiesi kuitenkin, että tulisin, mutisi mies.