Maisteri ei ollut kuullut sitä, ja sai nyt tiedon tapahtumain lähemmästä kulusta.
Kun Magelonen piti mennä kievariin tilatakseen hevosen kotia vanhempainsa luo, olivat puutarhuri ja renki luvanneet saattaa häntä, kun oli pimeä. He kulkivat siis yhdessä pitkin valtamaantietä ja olivat ehtineet talonpoikaistaloon saakka, josta hevonen juuri oli varastettu vainiolta, kun kuulivat varovaisia askeleita takaapäin, ja huomasivat tienvarrella olevassa ojassa mustalaisen, joka hiipi eteenpäin, valhepuvussa, hattu silmillään ja kädessään musta esine, joka etäältä katsottuna näytti kengältä. He käänsivät heti selkänsä, eivätkä olleet huomaavinaan häntä. Mutta he kuulivat hänen seuraavan perässä aina kievariin saakka, jossa hän katosi heidän näkyvistään.
Puutarhuri, joka oli valvonut yöllä vuoteessaan, oli kuitenkin kuullut, kuinka mustalainen oli tullut yhden tienoissa pihamaalle ja antanut määräyksen kahdesta ratsuhevosesta, itselleen ja rengille, jonka hän oli käskenyt seuraamaan mukana. Mustalainen oli saapunut kuitenkin vasta kolmen ajoissa; hän oli silloin yhdessä rengin kanssa ratsastanut Vidalaan, vanhempien kotia, ja vienyt hevosen selässä eräitä pikku tavaroita, jotka sisar oli lähtiessään unohtanut. Kotiin saavuttaessa renki oli saanut käskyn vaieta matkasta, luultavasti siinä mielessä, että hän juuri kertoisi siitä, minkä hän oli tehnytkin.
Kuultuaan tämän kertomuksen maisteri ei vastannut mitään, ei lausunut mielipidettään asiasta, mutta oli lähtevinään kamariinsa. Puolitiessä hän kääntyi kuitenkin takaisin ja suuntasi askelensa sitä talonpoikaistaloa kohti, josta hevonen oli varastettu. Matkalla hän yhdisteli mustalaisen aikaisempia ja myöhempiä lausuntoja ja monta erilaista tapausta, jotka kaikki vahvistivat häntä hänen uskossaan, että varas ei ollut kukaan muu kuin Jensen.
Alkukesästä hän muisti, kuinka Jensen nautinnolla veti esiin juttuja hevosvarkauksista, kuinka hän erikoisen seikkaperäisesti oli kertonut juuri saman talonpojan omistaman punaisen hevosen varkaudesta; hän muisti ne juonet, joita mustalaisen vakuutuksen mukaan käytetään tehtäessä varastettuja hevosia mahdottomiksi tuntea, muun muassa tekemällä niiden otsaan leikkauksen, niin että ne käyvät piirtopäiksi; hän muisti nyt, että eräänä kauniina päivänä kuukausi sitten tuo voikko hevonen oli tavattu piirto otsassa, kenenkään käsittämättä, kuka sen oli tehnyt, tai mitä sillä oli tarkoitettu; ja vihdoin viimein hän muisti sangen pätevänä seikkana hevoshuijarin vierailun tuona ikävänä sunnuntaipäivänä.
Kaikki tämä soveltui hyvin yhteen ja viittasi yhtäälle — kaikki paitsi voikon otsaleikkaus, joka ei tuntunut asiaan kuuluvalta.
Minkä vuoksi hän olisi leikannut sen? Oliko sekin varastettu, ja tehtiinkö sekin nyt mahdottomaksi tuntea, jotta se olisi voitu myydä? — Tuo hevonen oli siitä omituinen, että se ei osannut käydä, vaan täytyi sen aina nelistää, minkä maisteri oli huomannut ajaessaan kerran mustalaisen kanssa Landskronaan; tämä oli merkillisesti selittänyt tuon hevosen pahan tavan johtuvan siitä, että maitomies oli opettanut sen ajoon. Nyt tuntui maisterista uskottavammalta, että tämän nopeamman kulun aiheutti jonkinlainen pelko ajajassa, että eläin hiljaisempaa hölkkää mentäessä helposti voisi joutua vaarallisen tarkastuksen esineeksi.
Olipa tuon asian laita nyt sitten miten tahansa; korkeintaan kävisi kaikki sen kautta vain mutkikkaammaksi. Ennen kaikkea täytyi hankkia todistuksia. Ja niitä kerätäkseen maisteri suuntasi nyt askelensa vainiolle, josta hevonen oli varastettu.
Hän löysi pian ojanäyräältä sen paikan, josta hevonen oli talutettu yli, ja josta se oli kuljetettu Bögelyn vastakkaiselle suunnalle. Tähän viimeiseen seikkaan maisteri ei kiinnittänyt kuitenkaan mitään huomiota, sillä se keino oli liian kehno.
Senjälkeen hän löysi apilapellolta sen paalunsijan, jossa eläin oli ollut lieassa; hän saattoi osoittaa varastetun hevosen jäljet muiden hevosten jälkien joukossa, ja hän näki varkaan jalkojen jäljet kosteassa maassa. Se oli suuri, halpasäätyisen ihmisen jalka, jonka jalkaterä oli hyvin leveä; mutta näiden jälkien joukossa oli muutamia muita ja syvempiä, säännöllisesti syntyneitä, liian säännöllisesti voidakseen olla miehen jalkojen tallaamia, joka kuljetti mukanaan hevosta; ja pahinta oli se, että kaikki nämä jäljet olivat tehdyt samalla oikean jalan kengällä — siis määrätyssä tarkoituksessa tehtyjä harhajälkiä, jotka olivat laitetut mukaan tuodulla kengällä, jonka kaltaista ei mahdollisessa tarkastuksessa varmaankaan löydettäisi varkaan kotoa. Ja kas tuossa, erään aivan liian heikosti tallatun apilamättään päällä oli kenkä, jätettynä siihen harhaan vieväksi corpus delicti'ksi.