Jos hänelle kertoi kuolintapauksen, sanoi hän: jumalankiitos! Jos syntyi lapsi: lapsiraukka! ja kihlauksesta: hävytöntä! Hän näki kaikki suurennuslasin kautta.
Eräänä iltana kuljin minä hänen akkunansa ohi kirkkomaankadulle päin; rullakartiinit eivät olleet alaslasketut ja lamppu paloi huoneessa kirkkaasti. Hän seisoi keskellä huonetta ja poltti sikaaria. Hän poltti, hän, joka ei koskaan polttanut.
Pysähdyin tekemään huomioitani, mikä ei ollut vaikeata, koska mies asui alimmassa kerroksessa.
Hän näkyi äärettömästi nauttivan sikaarista. Hetken kuluttua asetti hän sen luotaan ja valmistui levolle. Hän siirsi yöpöydän päänalasimen viereen, veti kellonsa ja riisui takkinsa. Senjälkeen kantoi hän esille ison lasikuvun, vesisäiliön ja asetti sen varovasti pöydälle; koska lamppu seisoi toisella puolella, saatoin minä selvästi eroittaa vihreät suolavedenlevät, jotka kelluivat mutta mikään elävä olento ei liikkunut. Hän tuli nyt ulommaisesta huoneesta kantaen kuollutta, fysioloogiseksi valmisteeksi muutettua sammakkoa. Minä painoin kasvot ruutuja vastaan.
Nyt otti hän pinsetillä muutamia lihasäikeitä oikeasta reidestä ja pisti ne veteen; silloin syntyi liikettä levien joukossa, ruuttananpoikaset ja salamanterit kiitivät nyt toistensa yli ja nyt pistäytyi esiin Enteromorphapensaan takaa ruusunpunertava sormi, sitten toinen kunnes kaunis Medusa pyöri esille ja asettui selälleen makaamaan, aukasi sitten suunsa ja tarttui hennoilla sormillaan vielä värjötteleviin lihasäikeisiin ja söi ne.
Silloin hymyili kahdenkymmenenneljänvuotias ihmisvihaaja niin lempeästi, niin lempeästi suojatilleen. Samassa pistäytyi ilkeämielisen vanhan naisen pää hänen olkansa yli ja nainen asetti kätensä hänen käsivarrelleen ja nojautui vallan tuttavallisesti yli lasin katselemaan.
Mikä hän oli miehiään? Taasen arvoituksia.
Nainen katosi; mies paneutui vuoteelleen, makasi hetken nauttien nähdessään vaiteliaan ystävänsä pyörähdellen liikuskelevan ruokansa ääressä.
Eräänä pimeänä iltana oli muuan toveri nähnyt hänen lyhty kädessä hiiviskelevän hautuumaalla. Kuiskailtiin kamalia asioita, minä puolustin häntä, vaan en itsekään tiennyt mitä minun piti uskoman, sillä hän oli intomielinen luonnontutkija. Pidin velvollisuutenani hänen kunniansa tähden kysyä häneltä asian todellista laatua.
Hän suuttui eikä vastannut ollenkaan. Samaan aikaan kierteli toinen salaperäinen juttu. Nuori, erittäin ahkera ja hyvin opinhaluinen ylioppilas oli kykenemättä jatkaa opinnoitaan jo hankkiutunut lähtemään Upsalasta kohti pääkaupungin tuntemattomia kohtaloja. Eron hetkellä toi postinkuljettaja vakuutetun kirjeen, joka sisälsi rahasumman ja jossa luvattiin joka kuukausi yhtä paljon niinkauvan kuin hän opiskeli ja oli ahkera.