"Anteeksi, antaisivatkohan herrat minulle hiukan maitoa ja saisinko minä yöpyä taloon?"
Nuo kolme herraa katselivat toisiansa, mutta eivät sanoneet sanaakaan.
Hän uudisti pyyntönsä.
"Ei!" kuului vihdoin ystävällinen vastaus, ja kolme miestä vaipui taas samaan hiljaiseen hämmästykseen ja liikkumattomuuteen.
Hän meni tiehensä; maantielle tullessaan kääntyi hän takaisin, nenät akkunassa kiinni irvistelivät nämä kolme herraa.
Seuraavassa tuvassa kohdeltiin häntä ystävällisesti ja ravittiin runsaasti, vaikka hän nimenomaan selitti, ettei hänellä ollut rahoja.
"Hohoo, eipä sen vuoksi, kyllähän rikkaalla Lundmarkilla rahoja on!"
Kansa tunsi hänen isänsä, hänen rikkaan isänsä. Tämä antoi hänelle ajatuksen aihetta.
Hän laskeutui pehmeään sänkyyn ja nukkui hyvästi, mutta uneksi istuvansa koulussa muka kuulusteltavana. Aurinko oli jo noussut hänen herätessään pienessä tuvassa, ja ensi silmäys kohtasi valkeata ikkunalla riippuvaa lakkia; ruusunpunainen silkkivuori loisti valkoisen sametin läpi ja se näytti hienolta ja iloiselta samalla kertaa. Ja hän katseli huonoja vaatteitaan, jotka riippuivat kellokotelolla ja hän tarkasti risaisia saappaitaan ja häpesi, sillä hän muisti eukon sanat.
Samassa avautui ovi, ja palvelustyttö tuli huoneeseen, astui suoraan saappaiden luo ja vei ne harjattaviksi. Senjälkeen kuuli hän ulkopuolella olevasta kyökistä hillittyä naurun tyrskettä; hän punastui häpeästä ja mielipahasta.