"Mine ei takto osta mite", vastasi Bosse.
"Mene sine matkas sitte!"
Bosse katseli saksalaista koko aamupäivän.
"Mitäsinä odotat?", kysyi muuan raudankantaja Bosselta.
"Rumpalia", vastasi hän.
Mitään rumpalia ei tullut, mutta raastuvassa oli ollut hyvin vilkas elämä. Kannunvalajien vanhin oli vihasta kuohuen tullut pormestarin luo ja oli vaatinut, että rumpali lähetettäisiin estämään luvatonta ammattikunnan etuoikeuksia loukkaavaa vääryyttä. Pormestari riehui myöskin, mutta selitti, ettei hän voinut asialle mitään, koska saksalaisilla oli kuninkaan vahvistamat kauppa-etuoikeutensa; hän neuvoi vaitiolemaan sekä varotti osottamasta mitään tyytymättömyyttä, sillä se lisäisi vaan saksalaisten iloa.
Kun puoti suljettiin, meni Bosse kotiin äitinsä luokse Länsivuorille ja mietti, mitä oli nähnyt ja kuullut; nukahtaessaan yöllä ajatteli hän itseksensä: "Hiisi vieköön, miten ne kannut olivat minun kannuni näköisiä!"
Bosse oli saanut toimekseen yösijasta ja ruokapalasesta paimentaa muorin lehmää, sillä aikaa kuin muori pesi vaatteita järven rannalla. Helpottaakseen paimentamista oli Bosse keksinyt keinon, hän sitoi elukan nuoran kiven ympärille; mutta kun tämä soti vasten muorin perusajatuksia ja kaikkea järjellistä karjanhoitoa, koska ei eläin siten voinut valita laihoilta vuorilaitumilta paraimpia paloja, täytyi Bossen pian loikkia pitkin mäennyppylöitä, ja se tuntui hänestä hyvin rasittavalta. Mutta nyt tänä aamuna oli kaunis syksyaamu, elukka oli syönyt itsensä kylläiseksi ja paneutui sammalille märehtimään, mitä se kiireessä oli niellyt. Bosse käytti tätä iloista tilaisuutta hyväksensä, laskeutui pitkällensä ja antautui ajatuksien valtaan. Hän ajatteli ensin, mitenkä onnellinen kyttyräselkäisen elämä tässä matoisessa maailmassa olisi, jos lehmät voisivat syödä maaten; voisivathan ne ryömiä aina sen mukaan, kuin olivat maasta korsia kiskoneet, sittepähän ei niiden tarvitsisi nousta eikä kulkea jönkytellä riippuvin kauloin; eikä hän saattanut käsittää, miten nämä elukat laitumella ollessaan saattoivat sietää, että veri aina oli heidän päässään; hyvin mielellään olisi hän tehnyt parannuksia näiden elukoiden elintavoissa. Sitte ihmetteli hän, miksi Jumala salli saksalaisten myydä tinakannuja, koska hän, kyttyräselkäinen, ei sitä saanut tehdä. Sitte kurkisti hän yli Saltsjön, Laivasillan ja monien laivojen, joiden mastoissa liehui saksalaisia ja lyypekkiläisiä lippuja ja hän kysyi itseltänsä, että eiköhän saksan mies varastanut hänen kannunsa kuosia. Tähän kysymykseen vastasi hän ehdottomasti myöntäen. Mutta hänen tuskansa kärsityn vääryyden johdosta lieventyi melkoisesti ajatellessaan sitä vahinkoa, mikä oli kohdannut hyvinkunnioitettavaa kannunvalaja-ammattikuntaa.
Hän kietoi narun oikean kätensä ympärille ja nojautui mukavasti kiveä vastaan. Lehmä pureskeli ruohoja yksitoikkoisesti, kivi sattui olemaan sammalkasvista pehmeä, ja Bosse oli väsynyt eilispäiväisestä kauppakojun luona seisoskelemisesta niin, että hän vaipui suloiseen uneen.
Ja hän näki niin kaunista unta lehmästä, joka makasi sänkyyn peitettynä, puna-apiloita oli lakanalla ja sitäpaitsi joi lehmä reiniläistä viiniä tinakannusta, joka sisälsi kaksikymmentäviisi prosenttia lyijyä, ja sitte hiipi siihen käärme, ryömi jo päänalaiseen, mutta kun Bosse oli siihen tarttumaisillaan, kiemuroi se hänen sormiensa läpi ja sukelsi lyypekkiläiseen lippuun sekä katosi sille tielle, ja samassa kuului ikäänkuin rakennuksen neljännestä kerroksesta olisi kaadettu kokonaisen pesutiinun sisällys, jota seurasi kamala kirvellys selässä, niin että Bosse heräsi.