UUDET ASEET
Josti kulki edellä härkineen ja karhineen, ja isä Tuomas teki kevätkylvöjään, jälessä hyppivät valkovästäräkit noukkien matoja, metsäsaaressa istuivat varikset odottelemassa. Huhtikuun auringo paahtoi ohutta maanpintaa, joka sijaitsee Ölandin Allvaren ainaisella selkärangalla. Peltosarat olivat kauniit ja hyvin aidatut mutta lentohiekalta ja pohjan puhureilta suojeli niitä vain kapea petäjikkö, sillä isä Tuomaan perimä verotila oli pohjoisimmalla niemellä, missä maa oli alavaa. Petäjikön suojassa oli tupa, missä äiti ja lapset askartelivat. Pientarella makasi Tassu vetäen unia toinen silmä ummessa. Tassu oli uskollinen koira, se ajoi sekä jäniksiä, kettuja että hirviä, mutta saattoi sentään pysytellä valveilla niin, että sen toinen silmä ja toinen korva öiseen aikaan olivat varuillaan maankiertäjien tullessa tuvan läheisyyteen.
Isä ja Josti olivat lopettaneet työnsä ja istahtivat pellonpientareelle lepäämään. Tassu kävi levottomaksi ja murahteli, se nosti kuononsa haistellen etelää kohti, missä pohjoisen Motet'in yhteismaat olivat. Tuomas silitti sen selkää ja koitti sitä rauhoittaa.
"Aatteles", sanoi isä, joka kuten kaikki rannikkolaiset mielellään pohti syitä ja seikkoja, "aatteles, kuinka monta kertaa ihmistä lahjakkaampi tämä elukka on, se näkee ehkä jo ihmisen ja varmasti tuntee se hänen hajusta!"
"Taitaapa niin olla", sanoi Josti, "mutta ymmärrys, nähkääs, ei ole niin tarkka!"
"Ei sitä niin varmaan tiedä!"
"Jopa joutavia, isä, älkää niin sanoko!"
"Eipäs se meitä täällä hännystelisi, jos se käsittäisi olevansa sinua vahvemman!"
"Sinä olet tyhmä, Josti! Sen se juuri käsittääkin; sentähden antaa se meidän itseänsä ruokkia. Kyllä se saisi tarpeekseen, jos se hankkisi itselleen lihan metsästä ja maidon lehmiltä. Etkö huomaa, että se makaa ja nukkuu, kuin herra sillä aikaa kuin me kylvämme sille leipää? Jollei sillä ole tarkka vaisto, niin olen minä turska."
"Isä, kuuleppas, luuletko sinä sen vetelehtivän, kun se öisin vartioi taloa ja maata?"