Josti etsi hetken.
"Eivät ne mistään lähde ja kotiin ne johtavat."
"Sittepä joku on loukkaantunut aitaa vasten ja senjälkeen mennyt kotiin."
"Siinä tapauksessa olisi aidassa merkki. Ei, joku on kantanut haavoittuneen elukan aidan luo ja heittänyt sen aidan yli nurmelle." Tuomas näkyi ymmärtävän asianhaaran mutta ei virkannut mitään, alkoi vaan kotiinpäin kuljeskella.
Kuljettuaan jonkun kivenheiton matkan ja nähdessään tuvan pilkoittavan mäntyjen välistä, kuulivat he Tassun vuoroin vikisevän ja ulvovan, mutta se ei ollut heitä vastassa, kuten se tavallisesti teki. Josti sitä huuteli ja houkutteli, mutta se ei tullut sittenkään vaan alkoi ulvoa kohti kurkkuansa.
"Siinä sitä ollaan!" sanoi Tuomas.
"Älä johdata meitä kiusaukseen", sanoi muori.
Kun he olivat ehtineet tuvalle, tuli Tassu könkytellen kolmella jalalla; neljäs jalka oli polven kohdalta katkennut. Josti tutki haavaa ja sanoi vain: kirves. Isä ja äiti vaikenivat. Tassu kannettiin tupaan, asetettiin vuoteeseen ja sidottiin.
Päivällisen jälkeen menivät Tuomas ja Josti tiluksilleen. Ruis loisti koreana ja heilimöi. He kulkivat edemmäksi ja tulivat naurismaalle. Aita oli rikottu ja metsäsiat olivat läpeensä möyrineeet koko peltotilkun. Silloin sanoi Tuomas:
"Jos laamanni asuu Tukholmassa ja saa maksun siitä, että hän hoitaa lakia Ölandissa, jos laamanni vuosittain syö suuhunsa viisikymmentä härkää, kaksitoistasataa lammasta, kaksituhatta kanaa, kolmesataa leiviskää häränlihaa ja sianlihaa, kolmesataa leiviskää voita ja juustoa, kolmesataa leiviskää leipää ja kaksisataa tynnöriä ohria, niin olempa varma siitä, että talonpoika saa hänelle tämän kaiken hankkia, hänen velvollisuutensa on hoitaa vuoden satoa, sillä muuten jää laamanni verotta ja silloin laki ja oikeus menee mitättömiin. Jos kettu vie meiltä laamannille syötäväksi aijotun kanamme, niin en epäile tekeväni oikein, pyydystellessäni kettua haaskalla, sillä eihän kettua voi ampua, koska koira käy kolmella jalalla eikä ole jousta. Mitäs sinä, Josti, sanot?"