"Monien asianhaarojen sitovaa voimaa vastaan, minä uudistan sen vielä kerran, emme me mitään voi, enkä minä kuningasta enkä velvollisuuttani petä, vaikkakin minä sen täytän verta vuotavalla sydämmellä."
Hovimarsalkki lähestyi vaimoaan ja tahtoi hyväillä hänen poveaan.
"Koska olet noin nuori", jatkoi hän, "ja niin ihana, ja koska sinulla on elämä edessäsi, tulee sinun mukaantua asianhaarojen sitovan voiman alle, sitä mieluummin, koska nämä asianhaarat voivat mukanansa tuoda etuja. Asianhaarojenhan voima asetti valtaistuimelle tämän roslagilaisen talonpojan, jonka poika nyt on kuninkaana. Etkö luule, että perustetaan useampia kreivikuntia kuin ne, jotka jaettiin kruunauksessa. Etkö arvele kreivinnan tuntevan itsensä onnellisemmaksi elämän vaikeissa oloissa kuin marsalkittaren…"
"Houkkio!" vastasi marsalkitar ja työnsi miehensä luotaan. "Jos olisi olemassa laki ja kunnia, en minä päivääkään enään jäisi sinun taloosi kuin jalkavaimo ikään vaan pudistaisin tomun jaloistani ja pysyisin niin kaukana täältä…"
"Anteeksi, rouva", keskeytti marsalkki. "Älkää puhuko laista ja oikeudesta, sillä laki antaa minulle oikeuden hyljätä teidät, koska vain haluttaa, sentähden, ettette lahjota minulle lapsia…"
"Anteeksi, marsalkki", vastasi marsalkitar leimuavin silmin, "teidän jalkavaimonne lahjottivat teille varmaankin liian paljon lapsia ennenkuin päätitte ruveta isäni perijäksi, niin ettette sentähden enään voi tulla laillisen pojan isäksi, sillä isäksi te ette koskaan voi tulla…"
"Rouvani! Keskustelu on lopetettu ja minä kutsun teidät velvollisuuteenne!"
Keskustelu oli todellakin loppunut siitä yksinkertaisesta syystä, että marsalkki poistui ja marsalkitar meni noutamaan lippaansa ja kirstujensa avaimia.
* * * * *
Linnankirkko oli koristettu lipuilla, savuttuneilla, verisillä, repaleisilla. Samettiin, silkkiin ja kultaan puetut ihmiset istuvat hartaina topatuilla penkeillä kuunnellen italialaisen soittokunnan vienoa viulunsoittoa, joka tuudittaa sielun suloisiin unelmiin varallisuudesta, ovet avataan ja kuninkaan astuessa kirkkoon kajahtavat urut, ja nyt yhtyy loistava seurakunta laulamaan Te deum laudamus, oi jumala, me ylistämme sinua! Me kiitämme sinua, koska olet auttanut meitä poroksi polttamaan viattomien, uutterien ihmisten asunnot, joita rakentamaan he ovat olleet kyllin julkeat suojellaksensa itseänsä sinun myrskyiltäsi, sinun lumeltasi, sinun pakkastasi vastaan ja sinun sadettasi vastaan. Oi, jumala, me ylistämme sinua siitä, että olet auttanut meitä maahan hakkaamaan näiden äitien pojat ja isät sekä tempaamaan eloonjääneet turpeiltaan, joilla heillä oli asuntonsa, sekä kulottamaan heitä kaivoksiin ja suolapannujen luo, jotteivät he enään koskaan saisi nähdä sinun viheriätä maatasi ja sinun kullankeltaista aurinkoasi. Oi, jumala, me kiitämme sinua, koska et antanut murhapolttajien päälaelta hiushaituvankaan taittua etkä vihollisten viikatteiden ja varstojen piirrellä murhaajien selkiä!