"Lähettäkää hakemaan doktor reverendus'ia!"
"Tai marsalkin rouvaa!"
Juuri samassa kulkevat vangit ohi. Silloin kuuluu ikäänkuin maan alta kiljahdus niin repivä, niin läpitunkeva, että kuningaskin herää ja katselee ympärilleen. — Mitä se oli? Joku ihminen elämöi kellarissa? Vielä kiljahdus, mutta nyt tuntui se poikivan nartun ulvonnalta, pitkältä hellittämättömältä laululta, joka säesti torvien ja patarumpujen juhlasoittoa. Kuningas nousee ja polkee marmorilattiaa ikäänkuin hän kävelisi kuumalla uuninarinalla. Hovi on säikähdyksissään, lähetetään hakemaan hovimarsalkkia, joka etujoukkoineen on jo saapunut linnan pihalle. Ulvonta loppuu ja kuningas tahtoo poistua, mutta joku asia häntä pidättää.
Vihdoin tulee hovimarsalkki.
"Sinun vaimosi on epäkohtelias", sanoo kuningas.
"Eikö hän ole täällä?"
Hovimarsalkki syöksyy rouvansa kamariin ja huomaa tyhjät lippaat ja laatikot. Hän palaa heti.
"Ei hän ole sielläkään!" sanoo hän sydän kurkussa.
"Hän on paennut!" sanoo kuningas.
"Eikä Menelaus ollut mukana kulkueessa", lisää siihen marsalkki.