"Siis paennut hänen kanssaan! Hyvä maku! Kaunis sikiö!" sanoo kuningas katkerasti.
"Sikiökö?" vastaanväitti marsalkki. — "Vaimoniko?"
"Ei, vaan narri!"
Hovimarsalkki unohtaa velvollisuutensa ja asianhaarojen sitova voima pakottaa hänet tekemään uhkaavan, liian halveksivan liikkeen niin, ettei hän kauvemmin saa kaulallaan kantaa Jesusvapahtajan ritaritähdistöä ja käsissään pitää marsalkin sauvaa.
"Matkusta kotiin ja viljele kaalinpäitäsi!" sanoo kuningas. "Mutta matkusta pian!"
Sen sanottuaan läksi hän hovinsa saattamana valtaistuinsaliin kuulemaan uutta puhetta sodan kauhuista ja rauhan siunauksista sekä toisekseen sodan välttämättömyydestä rauhan suojelemiseksi j.n.e.
Mutta virralla, Danviken'in myllyjen ulkopuolella purjehtii pieni kalastajavene yhdellä ainoalla raakapurjeella suunnaten päin Blockhuset'ia. Ruoria hoitaa Menelaus, veneen pohjalla hänen edessään istuu hänen — vaimonsa, koska hän niin häntä nimittää, ja keulassa istuu marsalkitar; kaikki ovat puetut kalastajiksi.
"Oi rakasta siskoraukkaa, jota en voinut mukaani saada", sanoo marsalkitar.
"Mitä nyt sanotaan meistä, teistä, marsalkitar, kun karkasitte narrin kanssa?", sanoo narri, joka on iloisella tuulella.
"Eihän toki koskaan voitane sanoa minun karanneeni narrin kanssa?", tuumii marsalkitar.