"Sekä kuurot ja tyhmät…" keskeytti veli Nigels, joka Bossen kanssa kilpaili kunniasta olla sukkelasuisin.
Bosse irvisti ilkeästi ja sekotti maljaa kainalosauvallaan. Sitten sanoi hän:
"Sokeat näkevät, kuurot kuulevat ja tyhmät puhuvat, niin seisoo sanassa, ja jollei se ole totta, niin saan minä siitä vastata!"
Nigels oli nolattu, ja Bosse jatkoi: "En tiedä mitään sen suloisempaa kuin kuulla omaa ääntäni, en ole tullut selvää ottaneeksi, josko muut ovat samaa mieltä. Eli mitä sinä, Lyhyläntä meinaat?"
Bosse pisti samassa kainalosauvansa, mikä näkyi olevan raajarikon tarkotuksenmukaisin jäsen, haukottelevan Lyhylännän suuhun; tämä hassunkurinen päähänpisto sai osakseen koko kisällikunnan vilkkaimman tunnustuksen.
"Kuulkaapas nyt, lurjukset, mitä minä teille sanon! Tiedättehän, etteivät pormestari eivätkä korkeat herrat salli kisällien kokoontua puhumaan omista asioistaan, mutta jos kisällit kokoontuvat juopottelemaan ja mässäilemään, niin saavat he sen tehdä.
"Kämmenet pöydälle, ja tarttukaa likaisin käsin näihin kortteihin ja antakaa niiden tanssia, silläaikaa kun minä sanon teille maltillisen sanan. Minä haistan nimittäin erään mestarin aavistamattoman tulon, sillä he uskovat meitä vain puoliksi. Pelatkaa te nyt, minä puhun."
Korttilehdet läiskähtivät pöytään, ja Bosse puhui: "Vanhan testamentin ukoilla oli kaunis tapa heittää mies mereen, kun myrsky nousi. Minä en suosita tätä tapaa siksi, että se on vanha, vaan siksi, että se on hyvä. — Meidän kisällijaalamme on merihädässä, ja yhden täytyy tulla meren uhriksi. Arpa on langennut minun osakseni. Vaali on hyvä. Minulla ei ole isää, joka itkeä tillittäisi, minulla ei ole mitään menetettävää arvoa, siliä minä olen jo kaksi kertaa istunut tyrmässä juopumuksesta. Minulla ei ole tyttöhempuja, jotka juoksentelisivat kintereilläni, eikä minulla myöskään ole tenavia, sillä laki ei salli tällaisten krokotiilien sikiytyä, ja siinä se tekee oikein, sillä muuten hakattaisiin metsät maahan, joista tehtäisiin keppejä ja puujalkoja suloisille sikiöille; muuten saan minä teille sanoa, ettei se, jolla keuhkot ovat selässä ja sydän suolissa, saata elää ylettömän kauan. Ei miehestä siis ole mitään väliä. Bosse hyppää mereen! Mutta yhtä hän teiltä pyytää. Teidän pitää kannattaa häntä. Näyttäkää, että te uskotte hänen tekevän oikein, ettei hän tee sitä vain oman itsensä tähden, sillä eihän hänellä ole paljon menetettävää! — Huomena alkaa hän mestarikokeensa, sillä sitä ei kukaan voi häneltä kieltää. Mitä sen jälkeen tapahtuu, sen saatte sitte nähdä, sitä hän ei itsekään tiedä, se riippuu onnesta. — Ja vannokaa nyt kädet kainaloisella käsivarrellani, ettette minua petä, ettekä livistä, kun nurkissa paukkuu, vannokaa se!" "Kaikkien pyhien ja pirujen nimessä", mutisivat kisällit ja asettivat sormensa kainalosauvalle. "Aamen!" sanoi Boo. "Läiskyttäkää nyt korttipahasianne, sillä minä kuulen mestarin hoipertelevan ylös rappusia, ja näyttäkäämme hänelle, että me harjotamme vain luvallista ja kunnioitettavaa elinkeinoa."
Heti sen jälkeen astui mestari huoneeseen askelilla, joiden piti olla hiipiviä, mutta jotka runsaan oluen juonnin tähden muistuttivat enemmän pilttuussaan tanssivan, korskan hevosen kavion töminätä. Kisällit tervehtivät häntä riemuhuudolla ja Boo tervehti häntä puheella, minkä lopussa hän kutsui mestarin ottamaan osaa viattomaan maanihtipeliin sillä seurauksella, että mestari pian istui pöydän päässä koura täynnä korttilehtisiä. Mutta kun pelaamisen vuoro tuli Boolle, oli hän kadonnut, sillä hän tiesi, mistä arvosta huomispäivä oli hänelle.
* * * * *