Nyberg laskeutui lattialle vuoteen viereen ja piti ukon kättä kädessään. Hän katseli häntä niin surullisesti. Ukko olikin koko maan päällä ainoa ihminen, joka oli häntä suosinut.
Minä menin sängyn luo. Hetken kuluttua oli L. kuollut, ja Nyberg nukkui.
Hän näytti niin onnelliselta, että minua säälitti herättää häntä.
Herättyään ja huomattuaan L:n kuolleeksi, lankesi hän polvilleen ja suuteli ukon kättä sanaa sanomatta, kyyneltä pudottamatta.
Jätettyämme avaimet siivoojattarelle, menimme me. Minä pyysin
Nybergin illallisille Rauhaan. Istuttuamme jonkun ajan pöydän
ääressä, tuli muuan herra huoneeseen ja näytti hyvin tyytyväiseltä.
"Uutisia, L. on mennyt Manan majoille."
"Mitä herra sanoo?"
"Niin, tuo hupsu soitonharrastaja on kuolla kellähtänyt tänä iltana."
"Älä hiivatissa! No niin, eihän se ollut liian aikaista! Saita kanalja koko mies eikä tainnut jättää jälkeensä juuri mitään."
"Jäi tosin vain kalusto ja sen osti hän 50 vuotta sitten huutokaupasta, mutta eikö herra luule löytyvän vanhan romun ostajia?"
"Enkä luule!"