"Uskooko Otto taikoihin?"
"Ei pidä sanoa taijaksi, mikä sitä ei ole!"
Annoin keskustelun päättyä, sillä minulla ei ollut mitään lisättävää.
Olimme pian aavalla merellä ja suuntasimme kuunaria kohden, joka risteili päästäkseen haminaan. Puolen tunnin kuluttua oli se suoraan edessämme ja me pysyttelimme nyt jälessä tarkastaaksemme, koska se kääntyisi.
Kun käännös oli tehty, kulki se takaperin, ja kone liikkui tuuleen.
Ratkaiseva hetki oli tullut.
Kutteri kulki täyttä vauhtia ja luisti peräpuolelta eteenpäin tuulen alla. Samassa tuli hyöky, nosti meidät märsyn tasalle, yhdellä hyppäyksellä keikahti luotsi mastotouville. Minä loin katseeni alas kuunariin, ja yleissilmäys, minkä ehdin tehdä, vaikutti rauhoittavasti. Keitinkojun avonaisella ovella seisova konstaapeli ravisti koukuissa riippuvaa puurokattilaa; kokki puhdisti veitsiä; kapteeni katseli paitahiasillaan ulos kojusta ja tervehti rauhallisesti hyvää iltaansa; kaikki miehet seisoivat valmiina kääntönuorien ääressä siinä oli pala koti-elämää parin sekunnin kestävällä lokkikatsanto-alalla — ja me olimme taas pimeässä.
Menin alas, asetuin laverille ja mietin. Minäkin tulin taikauskoiseksi.
Sitten otettiin leivänkuoret säiliöstä ja tarjottiin viinaa. Kunnon luotsit saivat kamiinat punaisiksi hehkumaan, he kietoivat minut lammasnahkoihin ja pakottivat minut lepäävässä asemassa pelaamaan likaisilla korteilla piirongin laskulaudalla.
Hauskaa mariaasia pelaten liuvuimme taas satamaan, eikä meitä vastaanottaneet levottomat vaimot eivätkä valittavat lapset.