Ovea hiukan avaten kutsuin häntä teeskennellyllä levollisella äänellä ulos. Sitten ilmoitin hänelle uuden onnettomuutemme, samassa luoden häneen tutkivan katseen, mitä tämä sanoma häneen vaikuttaisi; sillä en voinut päästäni poistaa sitä ajatusta, että hän jollakin tavalla oli syypää tämän odottamattoman uuden onnettomuuden ilmestymiseen. Muistin vanhaa Dick vainajata ja kapteenin käytöstä silloin, kun näin hänen likaisena ja tomuisena, työkaluja nuttunsa alla, tulevan laivan perä-aukosta. Minusta tuntui kuin olisi juuri hän ollut syyllinen noitten kahdeksan toverin kuolemaan ja kaikkeen muuhun onnettomuuteemme.
"Herra kapteeni! Laiva on ruvennut kovin vuotamaan. Ruumassa oli äskeisen tarkastuksen mukaan vettä 7 jalkaa." Minä näin hänen ensikerran kalpenevan. "Onko se mahdollista? Puhutko totta? Sitten olemme hukassa!" huusi hän käheällä äänellä. Ja epätoivoon joutuneen tavalla tarttui hän vasempaan käsivarteeni niin rajusti, että luulin sen sijaltaan irtautuvan.
"Tony!" sanoi hän. "Jos sinä jäät eloon, ja minä hukun, niin pelasta kaikin mokomin paperisalkkuni. Siellä on kaikki rahanikin; siellä on myös selityksiä, jotka voivat olla sinulle hyödyksi. Pidä huolta vaimostani ja lapsistani! Siellä on ohjeita sinulle. Ja Tony," jatkoi hän, melkein värisevällä äänellä, "jos olet käytöksessäni huomannut jotakin erinomaista, niin suo anteeksi! Salkussa on selitys."
En tiennyt mitä ajatella tahi vastata. En voinut muuta kuin puristaa hänen kättään sanoen: "Olen kentiesi väärin käytöksenne ymmärtänyt, kapteeni Dawyson; mutta luulen, että teidän on tästä ankara tili Jumalalle tehtävänä. Mutta vaimonne ja lastenne tähden olen pitävä tietoni salaisuutena, jos elävänä tästä vielä selkenen. Mutta nyt tarvitsee Martha Broker jokaisen poikansa neron ja voimat. Mitä teemme nyt?"
"Ovatko molemmat pumput käynnissä?" kysyi hän. "Ei, herra; toinen vaan," vastasin. "Viipymättä toinenkin käyntiin!" käski hän, ja lupasi itsekin tulla toimeen, käytyään vaan naisia vähän lohduttamassa ja valmistamassa heitä vaikeinta, ikävintä hetkeä vastaanottamaan.
Pian oli höyryllä käyvä toinenkin pumppu niin kiivaassa toimessa, kuin vaan luulimme pumppu-imurien kestävän. Se syöksi vettä noin 120 kannua minuutissa laivasta.
Kun pumput olivat tuntikauden olleet herkeämättä liikkeessä, koettelin taasen veden korkeutta. Se oli alentunut viiteen jalkaan.
"Jumalalle olkoon kiitos!" kuului joukosta ääni, johon minäkin yhdyin.
Ponnistimme voimiamme vieläkin enemmän, aina vaihettaen miehiä pumppuihin. Lepoa ei ollut tänäkään yönä toivomistakaan.
Kello kymmeneen saakka illalla olimme taukoomatta pumpunneet. Juuri kun olin taas tarkastamassa, olisiko vesi nyt vähentynyt, sai laiva ankaran sysäyksen, ja sitä seurasi semmoinen aalto, että me joka mies jouduimme veden valtaan ja olisimme kaikki mereen menneet, jos emme olisi pumppuköydestä kiinni pidelleet. Sitä seurasi toinen vielä ankarampi, niin että tuskin voimme enää köydessä kiinni riippua.