Samassa kuului Stephensin kaikuva ääni: "Tänne peräsimeeen kaksi vahvinta miestä, joutuen! Ruorimies meni mereen."
Käsipumppu jäi seisomaan siksi aikaa, kun mentiin katsomaan, miten asian laita oli. Pari miestä oli päässyt peräsimen herroiksi, ennen kuin se ehti laivan peräkylkeä vastaan pirstaleiksi särkyä, sillä se oli käynyt puolelta toiselle, niin että ruoriratas oli edestakaisin pyörinyt kuin hyrrä voimakkaiden aaltojen vaikutuksesta.
Luultavasti oli käynyt niin, että varahenkselit, joilla ruorimies peräsintä parhaiten hallitsi, olivat ankarasta nykäyksestä katkenneet, ja ruoripyörä sillä tavoin valloilleen jääneenä viskannut miehen ilmaan tai kentiesi laivan reilinkiin, koska siinä näkyi jonkunlaisia verijälkiä. Siitä lienee mies sitten tunnotonna mereen horjahtanut.
Mutta mieshukka oli vielä tuntuvampi pumpunkäyttäjissä, joista meri neljä kitaansa nuolasi.
Nyt kun jo viidettä päivää oli myrsky riehunut ja taukoomattomia ponnistuksia jatkettu, alkoivat miehet julkisesti nurista. He eivät luvanneet enään ryhtyä vettä pumppuamaan, jos eivät saisi grogia ynnä muuta parasta, mitä laivassa jäljellä oli. Jopa muutamat lähenivät kajutan ovea, väkivallalla anastaaksensa väkijuomia ynnä muuta, huutaen: "Kaikki olemme kumminkin kuoleman omat. Tahdomme syödä ja juoda, niin paljon kuin voimme. Päihtyneinä ollaan rohkeammat kuolemaa silmästä silmään katsomaan ja täysinäisinä petokaloille soveliaammat," lasketteli joku vielä raakaa pilaansa.
"Oikein puhuttu!" kuului useamman suusta yht'aikaa.
He aikoivat juuri rynnätä kajutan ovelle, johon Stephens ja minä olimme asettuneet, huomatessamme vaaran; sillä jos he raivossaan olisivat saaneet tahtonsa täytetyksi, niin olisi laivan hoitaminen ollut mahdotonta ja jokainen sielu kuoleman oma. Olimme vaaran oivaltaneet ja päättäneet viimeiseen saakka estää tätä.
Nyt seisoimme molemmat siinä, ja huomattuamme heidän ryntäysaikeensa, vedimme esiin kuusipiippuiset revolverimme, uhaten ampua ensimmäisen, joka kajutan käytävää lähestyisi. Stephens laukasi ilmaan yhden laukauksen, näyttääkseen ett'eivät aseemme lataamattomat olleet. Se toi meille apua. Ensiksi kapteeni, kuultuaan laukauksen kajuttaan, jossa hän avuttomia naisia lohdutteli, aavistaen taasen uutta onnettomuutta ryntäsi kannelle kuusipiippuinen revolveri hänelläkin kädessään, toinen vyössään. Naiset, hiukset hajallaan, ryntäsivät hänen jäljessään. Sillä aikaa kun Stephens selitti tapausta kapteenille, käytin minä miestemme hämmästystä hyväkseni, puhuen heille ystävällisesti, muistaakseni seuraavaan tapaan:
"Toverit! Veljet! Onko paha henki teidät niin valtaansa saanut, että vaaran suurimmilleen jouduttua unhotatte velvollisuutenne kirottua viinahimoanne täyttääksenne? Seuratkaa selvää järkeänne ja ajatelkaa, miten voitte juopuneina astua korkeimman Tuomarin eteen tekemään tiliä töistänne. Totta kaiketi pidätte parempana hänen eteensä astua puhtailla omallatunnoilla, kuin vielä viimeisellä hetkellännekin niitä tahrattuanne. Toverit! Teillä on monella kotonanne rakastava vaimo, äiti, sisaria, morsian tahi lapset, jotka ikävöiden teitä odottelevat ja muistelevat. Miettikää, mitä nämä rakkaat omaisenne ajattelisivat, jos nyt teidän hurjat tuumanne tietäisivät tahi ne jäljestäpäin kuulla saisivat!"
Huomattuani säikähtyneet naiset takanani, vetäysin sivulle ja huudahdin, heihin viitaten: "Miehet, katsokaa tänne; tässä näette elävät kuvat siitä, miten he teitä katsoisivat!"