Hetken äänettömyys seurasi puhettani. Minä näin, että olin puheellani tarkoitukseni saavuttanut, ja estin sentähden kiivastuneen kapteenin kentiesi raivoisan sanatulvan; sillä kun hän huomasi puheeni vaikutuksen, pysyi hän äänetönnä.
Useiden silmissä loistivat kyyneleet, jopa niitä vuoti muutamien ahavoittuneille poskipäillekin.
"Perämies Tony puhuu kuin mies!" kuului vihdoin joukosta karkea ääni. "Me pyydämme kapteenilta ja naisilta anteeksi sopimatonta, hurjaa käytöstämme ja kiitämme molempia perämiehiä itsemme ja perheittemme puolesta. Eläköön Tony perämies, eläköön!" jatkoi sama karkea ääni. "Ja nyt, miehet, rientäkäämme kiireesti pumpulle!"
Höyrykoneen avulla käyvä pumppu oli ollut täydessä toimessa koko ajan, eikä sen käyttäjä mr. Kane siis ollut kapinassa osallisena.
Uudestaan työhön ryhtyessämme osoitti mittanuora taas ruumassa olevan 8 jalkaa vettä, joka huomio ei suinkaan mieliämme eikä väsyneitä voimiamme virkistyttänyt. Aloimme kuitenkin taistelun yhä lisääntyvää vedenvuotoa vastaan, toivoen, että myrsky tyyntyisi ja silloin kentiesi voisimme tutkia, mikä näin äkkinäisen vuotamisen oli vaikuttanut ja sitten mahdollisesti tukkia vuotoreiän. Nyt näyttivätkin oivalliset merimiehemme, mihin kelpasivat. Kilvan höyrypumpun kanssa vesi tulvasi ulos pumpun nielusta.
Mutta nyt huomasimme kuitenkin, ettei vesi ruumassa enää sanottavasti vähentynyt.
Sillä aikaa, kun toinen puoli miehistöä oli pumppuamassa, annettiin toisille ruoka-tavaroita taskuihin, että saivat työtä tehdessään lievittää nälkäänsä ja virkistää edes vähäsen uupuneita voimiaan. Samoin annettiin joka miehelle grogia, mutta tietysti hyvin tarkasti silmällä pitäen, ettei kukaan saanut enempää kuin kesti sitä nauttia; sen verran vaan, että voimat virkeinä pysyivät.
Huomattuamme, ettemme enää mitenkään voisi laivassa pelastua, latasimme tavan vuoksi molemmat kanuunamme ja ammuimme hätälaukauksia toisen toisensa jälkeen ja laskemme ilmaan parikymmentä hätärakettia. Kaikki se kuitenkin oli turhaa vaivaa, jonka kyllä tiesimme ennakoltakin; sillä mahdotonta olisi ollut kenenkään niitä nähdä tai kuullakaan, ja jos jossakin laivassa olisi huomattukin hätämme, niin tuskin olisi apua heidän puoleltaan ollut toivomista; sillä tämmöisessä myrskyssä oli arvatenkin jokaisella omasta puolestaan kyllin tekemistä.
Sillä aikaa, kun minä olin hätämerkkejä antamassa ja pumppuamista johtamassa, oli kapteeni Dawyson käskenyt toisen perämiehen yrittää pelastusveneitä laskea vesille; sillä laiva alkoi yhä raskaammin ja hitaammin liikkua, niin että selvästi näimme, mikä kentiesi jo muutaman tunnin kuluessa seuraukseksi tulisi. Stephens luuli sen keinon mahdottomaksi; sillä jos olisi voitukin saada veneet ulos, niin tuskin ne kauvankaan olisivat semmoisissa aalloissa pystyssä pysyneet. Mutta kun ei muuta keinoa pelastumiseksemme enää ollut, niin täytyi sitä kuitenkin koetella.
Ryhdyttiin siis tuohon viimeiseen pelastuskokeesen epätoivon vimmalla. Vene irroitettiin, kaikki pantiin kuntoon, ja henkensä kaupalla yksi rohkeimmista miehistä laskeusi siihen, pidelläkseen sitä ulkona laivansivusta, sen vesille ennätettyä, ja samassa ollakseen valmis ohjaamaan sitä ulommaksi laivasta, ettei se aaltoja piestessään vetäisi sitä alleen.