Kun he olivat vähän matkaa kävelleet, tuli heidän poiketa sillalle, joka vei kanavan ylitse toiseen kaupunginosaan. Sillalle päästyään riuhtasi Chaley yht'äkkiä itsensä irti, poukahti sitten käsipuun yli kanavaan ja oli kadonnut.
Jimy ja poliisi tietysti etsivät pakolaista voimiensa ja tarmonsa takaa, mutta mahdotonta oli häntä löytää, ja niin he luulivat hänen joutuneen krokotiilien ruoaksi, joita eläimiä vesissä niillä paikoin runsaasti liikkuu.
Pari vuotta jälkeenpäin tapasin hänet sitten Meksikon lähellä New Orleanssissa eräässä sirkuksessa klovnina. Hän oli sitä ammattia jo ennenkin harjoittanut.
Mutta minulle alkoi kurja elämä. Syömään tahi muille yhtä tähdellisille asioille mennessäni oli aina vartija jäljessäni. Merimiesmajan piirin ulkopuolelle en päässyt, enkä saanut edes puhellakaan muiden ihmisten kanssa. Juutastakaan en enään nähnyt. Olin siis mitä surkein vanki enkä osannut aavistaakaan, mikä kohtalo minulle lopuksi tulisi. Minä koettelin olla hyvin levollinen kumminkin ja vaivasin herkeämättä aivojani, keksiäkseni jonkun mahdollisen neuvon, minkä avulla tästä kurjasta tilasta nahkani pelastaisin.
Kaikki toverini siitä laivasta, jossa olin Amerikaan tullut, oli jo myöty ja lähetetty pitkille merimatkoille, niin että minä olin viimeinen, joka vielä maissa olin.
Pari ruotsalaista matruusia, jotka olivat vietellyt laivoistaan ja jotka eivät vielä koskaan olleet ulkolaisissa laivoissa purjehtineet eivätkä ennen Amerikassa käyneet, lähetettiin merille heti, kun he olivat pari päivää maissa olleet. Heistä kummastakin merimiesmajan isäntä hyötyi 40 doll. Heiltä olin saanut kuulla, että neljän päivän kuluttua minunkin oli lähdettävä pitkälle merimatkalle.
He olivat sen kuulleet runnarilta. Minut piti sen mukaan juotettaman kelpo humalaan ja sitten vietävän laivaan juuri silloin, kun se olisi lähtemäisillään. Kolmen kuukauden etuanti-kuitin kuului isäntäni jo saaneen minun nahastani.
Nyt siis piti ryhtyä pakokeinojen toimeenpanemiseen, kävi sitten miten tahansa. Hyväksi aluksi olin minä sairastuvinani sangen ankaraan tautiin, jotta siten saisin vartijat hetkeksikään kintereiltäni luopumaan. Sitten odottelin voihkien ja valitellen sopivata pakotilaisuutta.
Pian semmoinen tulikin. Päivää ennen kun minut piti laivaan vietämän, menin, vaikka olinkin kipeänä, tavallisuuden mukaan illalliselle, sitten kun muut olivat lopettaneet. Siitä minun teeskennelty tautini ärtyi aivan kauheaksi, ja sentähden minä pyysin neljännespullon konjakkia eli whiskyä ja otin siitä aika kulauksia, sen mukaan, minkä muka kipeä mies voi. Juuri vähää ennen, kun minun piti arestihuoneesen lähtemän, sekaantui samalla kohdalla kadulla pari kolme matruusia, jotka olivat ystäviäni, parin neekerin kanssa tappeluun, niinkuin olin saanut asiamiesteni kautta heidän kanssaan sovituksi, vaikka olinkin tarkan valvonnan alaisena. Vartijani ynnä muut läsnäolevat riensivät sinne mikä katselemaan, kuka auttamaan, juuri niinkuin olin edeltäpäin arvannutkin. Nyt, jos koskaan, ajattelin, on koetettava laputtaa tieheni.
Juoksin ovelle pyrkiäkseni sieltä pihalle. Mutta samassa huomasin, että isännän huoneen ovi oli auki. Siellä maata retkotti merimiesmajan isäntä sohvallaan, nähtävästi tiedotonna whiskyn vaikutuksesta. Pöydällä hänen vieressään oli sama revolveri, jota hän jo pari kertaa ennen oli minua kohtaan ojennellut; sen vieressä oli patroonasäiliö ja lompakko.