Suurenlaista ja jylhää on luonto Amerikan aarniometsissä. Mutta näillä seuduin olletikin oli luonto hyvin samankaltainen kuin Suomen metsät ja jylhät hongikot. Täällä oli metsä ja koko maanlaatu sekä puut samaa luontoa kuin Suomessa; eroituksena vaan oli se, että täällä kaikki esiintyy jättiläismuodoissa.
Jo alkoi hiukan peloittaa pimeällä yöllä yksin kulkea. Ensi yönä en kumminkaan kerinnyt ajatella muuta, kuin että vain saisin välimatkan vainoojieni ja itseni välillä niin pitkäksi kuin mahdollista oli; mutta kun nyt jo pelko takaa-ajajista oli vähän laimentunut, alkoivat kaikkinaisten metsäpetojen ja yölintujen äänet yksinäisen matkamiehen tottumattomiin korviin kuulua ja rohkeutta koko lailla järkytellä.
Alkoi sentään lähetä loppuansa sekin yö, niin ettei mitään mainittavaa tapahtunut. Mutta aamupuoleen, kun jo päivä rupesi koittamaan, ilmaantui radalle eteeni pari schakaalia, jotka ensin arasti minua katseltuaan pötkivät hiljakseen metsään.
Huomattuani, että tässä oli sopiva tilaisuus revolveriani koetella ja ampumataitoani kehittää, tähtäsin ja laukasin noin parinkymmenen askeleen päästä toista otusta ja heti sen jälkeen toistakin. Seuraus oli niin mainio, että toinen niistä rumasti ulvoen pyörähti alas radan penkereeltä; mutta toinen syöksyi aika vauhtia metsään, arvatenkin aivan vahingoittumatonna.
Olin juuri lähtemäisilläni liikkeelle, kun huomasin toisen schakaalin, arvattavasti äsköisen toverin, tulevan metsästä ja alkavan nuuskia kaatunutta toveriaan. Nähtyään veren, päästi se ilkiän huudon, jota voisi verrata melkein kalalokin rääkkynään; erotuksena oli kuitenkin se, että tämä ääni kuului paljon petomaisemmalta. Sen jälkeen se rupesi nuolemaan haavasta vuotavaa verta ja sitten raatelemaan kuollutta toveriaan.
Hetken tätä katseltuani, hiivin revolveri kädessäni lähemmäksi tuota raatelevaa schakaalia. Kun otus minut huomasi, alkoi se raastaa raatoa mukanaan metsään erinomaisella vimmalla. Mutta kun se oli liian raskas taakka, liikkui se hitaasti; mutta ei se kumminkaan rahtinut jättää saalistaan. Lopulta kun se huomasi, että minä vain lähenin, näytti se jo minulle pitkiä teräviä hampaitaan, veripunaista kieltään ja kiiluvia pieniä silmiään.
Uskaltamatta kovin lähelle mennä, laukasin revolverini kahdentoista askeleen päästä suoraan pedon kitaan, jonka oudon tervehdyksen jälkeen se rääkkyen hypähti pystyyn ja kellahti sitten selälleen, töppöset taivasta kohti.
Kun yökautinen marssiminen tämän tapahtumaa jälkeen ei tuntunut erittäin minua väsyttävän, kun aamuilma oli erittäin herttaista ja luonto sillä paikkakunnalla erinomaisen kaunista ja suurenmoista, ja kun ihmisasuntoja ei missään näkynyt, jatkoin kävelyäni, ihaillen luontoa ja nauttien ensikerran elämässäni oikein täydellistä, rajatonta vapautta suuren avaran luonnon helmassa.
Auringon noustua korkeammalle rupesivat yön rasitukset, auringon helle ja kova nälkä minua jo liiaksi väsyttämään.
Poikkesin taasen metsään, ja syötyäni täällä erämaassa oivan aterian jo melkein loppumaisillaan olevista eväistäni, laadin sitten itselleni sammalista ja lehdistä vuoteen suuren, tuuhean tammen juurelle, ajatellen itsekseni, että kait hätä keinon taas silloin keksii, kun eväät loppumaan rupeavat.