Juuri kahdentoista lyönnillä sytyttivät he yht'aikaa soihtunsa yön pimeydessä ja hiljaisuudessa. Samassa rupesi raketteja, kaiken värillisiä ja kokoisia, lentelemään rannoilta ja laivoista, kanuunoiden, pyssyjen ja revolverien paukkuessa. Samalla hetkellä leimahtivat monet tuhannet eri väriset paperilyhdyt kaikkialla tuleen, valaisten koko sataman mitä hurmaavimmalla taikavalolla. Kaupungin ja laivojen kelloja soitettiin rämpytettiin kaikin voimin, niinkuin viimeinen hetki olisi käsissä ollut. Sen lisäksi kaikuivat tuhansien merimiesten kurkuista mitä hurjimmat ja iloisimmat uudenvuoden hurraa-huudot, sekaantuen rumpujen pärinään ja kaikenmoisten soittimien pauhinaan. Tämmöistä valoa ja iloa kesti taukoomatta neljännestunnin, ja koko sen ajan tuntui minusta kuin olisin äkkiä temmattu todellisesta elämästä mitä ihmeellisimpään satumaailmaan.
Jos minnekä katseensa käänsi, näkyi lukemattomia tulisoihtuja, korutulituksia, bengaalitulia punaisia, sinisiä, keltaisia ja jos jonkin värisiä, niin että koko suunnattoman lavea satama tuhansine aluksineen näytti olevan yhtenä ainoana tulimerenä, jommoista en ikinä ollut ennen nähnyt enkä ollut kuullut muidenkaan kertovan.
Neljänneksen yli kahdentoista kuului jymeä yhteislaukaus lähellä olevasta linnoituksesta ja pani koko sataman tärisemään. Se oli ennakolta ilmoitettu merkki, jonka jälkeen koko tuo merkillinen uudenvuoden tervehdys oli yhtä äkkiä loppuva, niinkuin se oli alkanutkin.
Ikäänkuin taikasauvan käännöksellä vaikenivat kanuunat, pyssyt, rummut y.m. lukemattomat metelin tuottajat, tulet sammuivat ja kaikki oli taasen hiljaista kuin haudassa.
Mutta nyt vasta tämän satumaisen näytelmän loistokohta hämmästytti ensikertalaisen silmiä.
Sataman suulla olevan linnoituksen tornin huipusta levisi äkkiä yön pimeälle taivaalle mahtava, paukkuva ja sähisevä korutulitus, jota tuskin voinen kuvata.
Ensin ilmaantui kirkas, seppelöitty risti, noin kyynärän korkuinen, ruusun punaisen tulen keskellä. Kun olimme muutamia sekuntia sen suloista loistoa ihailleet, lensi se ylös pilviä kohden, ja sijaan tuli kirkas, kimalteleva tähti punaisen ja keltaisen tulen keskellä. Muutaman sekunnin kuluttua suhahti tähti vuorostaan ilmaan ja kulki verkalleen idästä länteen niin pitkälle kuin silmä voi sitä seurata. Sitten taasen seurasi viheriäinen tuli, jonka keskellä kuu levollisesti levitti himmeätä valoansa, kunnes se vähitellen pieneni, niin että siitä ainoastaan pieni kaistale lopulta näkyi.
Mutta samassa kuin kuun viimeinen kaistale sammui, sukelsi esille aurinko, joka valaisi osan satamata kirkkaasti kuin sähkövalo. Tuon tuostakin tulista vauhtia pyörivän auringon keskipisteestä levisi pieni aukko, josta singahteli tähtösiä, pienempiä ja suurempia ylös ilmaan, josta ne sitten paukkuen ja rätisten sammuivat. Vihdoin hajosi itse aurinkokin kauheasti pamahtaen ilmaan ja katosi.
Luulimme auringon kadotessa tulitukset jo loppuvan; mutta samassa taasen räjähti linnan tornista raketti ilmaan ja sen lähtöpaikkaan ilmaantui sininen tuli. Se suureni suurenemistaan ja rupesi tekemään ihmeellisiä kiertokulkuja ja kiemuroita. Sinisen tulen keskellä ilmestyi vanha, pitkä, valkopartainen, vääräniskainen ukko, kantaen vanhaa vuosilukua sylissään. Ukko nyökkäili päätään, ja joka nyökkäyksellä lensi vanhan vuosiluvun numero ilmaan. Tuli ukon ympärillä rupesi yhä enemmän sähisemään, kunnes lopulta ukko rupesi tutisemaan, ja viimein sekin suhahti tuhansiksi säkeniksi ja levisi paukkuen ja rätisten yön pimeyteen.
Kun oli vielä jonkun aikaa kestänyt mitä ihmeellisimpiä ja vaihtelevimpia tulituksia, saimme lopuksi nähdä vielä uuden vuosiluvun, jonka jäljessä kaksi enkeliä liiteli, ja samalla kuului tornista tuon kaikille englantilaisille tutun kansallishymnin "God Save the Queen" (Jumala kuningatarta suojelkoon) voimakkaat säveleet.