Englannin vaakuna näkyi vielä rätisevänä vuosiluvun etupuolella, vähän aikaa valaisten pilkkopimeätä yötä, kunnes sekin viimein sammui. Kansallishymnin sointuvat säveleet hivelivät korviamme, ja tuntui siltä, kuin soitto ja veisuu olisivat vähitellen kovenneet ikäänkuin lisäjoukkoja laulajiin ja soittajiin olisi liittynyt. Lopuksi kaksitoista järeätä tykinlaukausta lopetti tämän juhlallisen uudenvuoden tervehdyksen.
Tämmöinen oli minulla tämä uudenvuoden yö päiväntasaajan tuolla puolen
Olin joutunut ihan hurmauksiin tästä yli kaiken käsityksen menevästä, viehättävästä näytelmästä, joka oli niin äkkiä ilmaantunut ja taas hävinnyt. Tarvitsin kauan aikaa selvitelläkseni itseäni ja käsittääkseni kaikkea tuota, mitä olin nähnyt, ja palautuakseni jälleen tähän jokapäiväiseen elämään.
Kymmentä päivää vailla kaksi kuukautta viipyi laivamme Kalkutassa. Sen ajan kuluessa otettiin lastiksi riisiä ja ruokatavaroita neljän kuukauden matkaa varten Guadaloupe saarelle, joka kuuluu Länsi-Intian saaristoon. Olimme myöskin suostuneet viemään sinne seitsemän sataa siirtolaista, kaikki köyhää työkansaa maaseuduilta. Nämä aikoivat lähteä työskentelemään Länsi-Intian äärettömän suurille ja viljaville sokuriruoka-vainioille.
Ihmisparat! He antautuivat melkein kuin orjuuteen vapaaehtoisesti; mutta parempihan on olla orjana kuin kuolla nälkään.
Valtio joka heidät sinne lähetti, oli luvannut, paitse vapaata matkaa, ylöspitoa ja vaatteita, perille päästyä heille taata ruoan ja vaatteet sekä 5 rupiata (Suomen rahassa 12 markkaa 50 penniä) palkkaa vuodelta viiden vuoden aikana, jonka kuluttua heidät vapaasti takaisin kuljetettaisiin. Tätä vastaan täytyi heidän nämä 5 vuotta olla sokurinviljelijäin omaisuutena niinkuin hevoset, härät ynnä muut, sekä isän että äidin ynnä lapsien.
Meille eli laivan kapteenille maksettiin kuljetuspalkkaa 25 puntaa eli 500 Smk. hengeltä koko matkalta, johon maksuun laivan täytyi pitää heille täydellinen ylöspito, vaatteet, makuupatjat, peitteet, lämmin vesi joka aamu vaatteitten ja heidän itsensä pesua varten sekä tarpeellinen lääkärinhoito tarvittaissa. Jos kuka matkalla kuolisi, hänestä ei mitään maksettaisi, mutta sitä vastaan hyötyisimme me jokaisesta matkalla syntyvästä lapsesta saman kuin aikuisestakin kuljetettavastammekin.
Omituista oli katsella näitä puolivillejä ihmisiä heitä laivaan kuljetettaessa. He olivat aivan alastomia, kahvinruskeita väriltään, tukka kiiltävän musta ja lainehtiva, hentoja, kaunisvartaloisia ruumiiltaan, mutta muutoin mitä alhaisimmalla sivistyksen kannalla ja arkoja kuin arimmat metsän eläimet. Useat heistä eivät koskaan olleet valkoihoista ihmistä nähneet, eikä monikaan heistä liene näköpiiriänsä tätä ennen ulottanut ulkopuolelle syntymämetsiään. Meidät nähtyään eivät he mitenkään tahtoneet uskaltaa lähestyä isoa luukkua, josta heidän oli laskeutuminen laivan välikannelle heitä varten valmistettuihin olinpaikkoihinsa. Täytyi sentähden komentaa miehistö pois heidän näkyvistään.
Omasta olostani tässä etelämaisessa kaupungissa kerrottakoon tässä myös jotakin. Kapteeni O'Brienin kanssa oli meistä tullut erinomaisen hyvät ystävykset. Mutta luonnollista oli, että minua usein vaivasi raskas surumielisyys, sillä olinhan saanut niin paljon kärsiä sekä ruumiillisesti että henkisesti, ja voimani yhä pysyivät heikonpuolisina; mutta erittäinkin sydämessäni asui synkkä muisto rakkaan Maryni odottamattomasta kuolemasta.
Huvittaakseen minua ja estääkseen minua vaipumasta ikävään ja epätoivoon yksitoikkoisessa merielämässä, antoi kapteeni minun olla maissa koko ajan, minkä laivamme viipyi satamassa, oppiakseni hindulaisten kieltä, jota minun oli muka tarvis vähän osata tullakseni matkalla toimeen noiden seitsemän sadan hindulaisen kanssa, joita meidän oli laivallamme kuljettaminen ja joiden hoidosta minun oli huoli pitäminen.