— Muistatteko, kuinka pastorin tänne muutettua alussa olimme yksinkertaisia, kun hän ei mielestämme saarnannut tarpeeksi oppineesti?
— Eikä huutanut yhtä kovasti kuin edellinen pappimme, lisäsi lautamies.
— Eikä myös osannut saarnaansa ulkoa niinkuin sen edellinen pappi, jonka ei koskaan tarvinnut "kartasta" lukea, muistutteli suntion emäntä.
Tämä oli lautamiehen arkoja puolia ja siinä suhteessa hän ei oikein hyväksynyt pastori Ortmania. Olipa tuonnoin vähän kiistellytkin vaimonsa kanssa, joka tässä asiassa oli pitänyt pastorin puolta. Nyt hän siis virkkoi:
— No, mitä siihen tulee, niin totta kai vapaasti saarnaaminen olisi parempaa, mutta eihän kukaan ihminen ole joka kohdassa täydellinen. Sitäpaitsi on myönnettävä, että pastori osaa laskettaa pitkälti ulkoakin, tarvitsematta alinomaa tirkistää "karttaan", niinkuin tuo lasisilmäinen pappi, joka pyhäinmiesten päivänä saarnasi kirkossamme.
— Ette kuitenkaan voi kieltää, että pastorimme on aika saarnamies, intti suntio, joka ei mielellään olisi suonut, että rahtuakaan pastorin ansiosta olisi supistettu.
— En puhuisi totta, ellen myöntäisi pappimme olevan parhaimpia, mitä eläessäni olen kuullut.
— Ja saarnansa hän kirjoittaa itse, kertoi suntio, ja silloin on yhdentekevää, vaikkapa ei muistakaan joka sanaa ulkoa, koska ne kumminkin ovat hänen omasta päästänsä lähteneet. Voi sitä ulkoa opetella toisenkin kirjoittaman saarnan, mikä ei suinkaan ole yhtä hyvä, kuin jos itse olisi sen sommitellut.
— On sekin tosi, vastasi lautamies myöntäen. Kentiesi hän ei näin pyhäpäivänä tahtonut ryhtyä sanakiistaan.
Tähän tapaan vanhukset keskustelivat. Molemmat tytöt astuivat yhdessä, kun sitä vastoin sulhasmies, näyttääksensä vakavalta, oli siirtynyt vanhain joukkoon.