Hän astuskeli siis aivan yksinään, eikä mielestänsä koskaan ennen ollut tuntenut itseään niin hyljätyksi kuin nyt. Ennen se ei ollut häneen paljon koskenut, mutta nyt se kovasti kalvoi hänen mieltänsä, vaikka hän tiesi tähän ylenkatseeseen tällä kertaa olevan täyden syyn.
Hän poikkesi maantieltä pieneen metsikköön. Siellä hän istahti jäätyneelle mättäälle, johon jäi kauaksi aikaa istumaan. Muutamat paikat papin saarnasta muistuivat elävinä hänen mieleensä ja hän alkoi mietiskellä sielunsa tilaa.
* * * * *
Saman sunnuntain iltapäivällä istui vanha Regina lueskellen jotakin hengellistä kirjaa. Tässä rakkaassa toimessa häiritsi häntä eräs tuntematon vaimo.
— Tunnetteko minua? kysyi vieras. Mutta kun hän ei heti saanut vastausta, hän kohteliaammin jatkoi:
— Taikka kuinka pastorin emännöitsijä voisikaan tuntea kaiken maailman ihmisiä!
Hiukan alentuvaisesti Regina vastasi:
— Muistan nähneeni teidät joskus kirkossa, mutta usein teitä ei ole siellä näkynyt, koska en tiedä edes nimeänne, enkä tunne juuri ulkonäöltäkään. Ahkerat kirkossakävijät tunnen kyllä sekä nimeltä että ulkonäöltä.
Regina oli tuntevinaan kaikki seurakuntalaiset, joiden luku nousi tuhansiin. Tämä mahtoi siis olla hyvin laiska kirkossakävijä, koska hän ei häntä tuntenut.
— Meidän torppamme kuuluu emäseurakuntaan, vastasi vaimo, ja me käymme siellä kirkossa; vain joskus tulemme tänne kuuntelemaan hyvää pappianne.