Ihmetellen Regina katsoa tuijotti vierasta. Olikohan tuolla edes ollut Hanna-nimistä tyttöä? Ja uskoiko hän itsekään mitä puhui, Regina mielessään epäili. Sitten hän kysäsi:
— Miksi ette ennen ole täällä käynyt? Miksi juuri tänään?
— En voi sitä teille selittää, vaan tahdon päästä pastorin puheille.
Missä hän on? Onko hän kamarissansa ja missä se on? Viekää minut sinne.
Se oli pian tehty, ja nyt hän seisoi papin edessä.
Tapahtuu joskus, että korkeampaa tai alhaisempaa säätyä oleva ihminen kunnollisen papin edessä vapisee enemmän kuin jos tämä olisi maailman mahtavia, joku kuningas tai ruhtinas. Kesti kauan, ennenkuin torpanvaimo sai sanaakaan lausutuksi.
Pastori arvasi hänellä olevan jotakin erinomaisen tärkeää mielessään. Luterilaisena pappina hän tosin hylkäsi katoolisen salaripin, mutta jos ihminen sielunsa ahdistuksessa hätääntyneenä kääntyi Herran palvelijan puoleen pyytämään häneltä valaistusta, neuvoa ja lohdutusta, niin hänestä se oli ihan paikallaan, se kun silloin tapahtui ihmisen vapaasta tahdosta, eikä pakosta, kuten katoolisessa kirkossa.
Vaimon ilmoittaessa mistä hän on, pastoria vuoroonsa alkoi hiukan peloittaa, koska hän melkein arvasi sen samaksi torpaksi, johon Harald oli vienyt tiedottoman Stellan, ja hänessä syntyi aavistus, että syy, minkä takia tämä vieras nainen oli pyrkinyt hänen puheillensa, koski hänen holhokkiansa. Hän pyysi vaimoa istuutumaan ja kertomaan pelkäämättä mitä hänellä oli asiana.
Vaimo veti syvään henkeänsä ja alkoi puhua. Hänen sanansa kuuluivat näin:
— Seisoessani hurskaan Jumalan palvelijan edessä, en oikein tiedä, miten alottaisin. Hiukan epäröityään hän jatkoi:
— Olin tänään tämän seurakunnan kirkossa, johon en tosin kuulu, mutta koska tänne on lyhyempi matka ja pastorin saarnat sitäpaitsi enemmän kuin emäkirkon pappien selitykset ovat liikuttaneet sydäntäni, niin olen joskus käynyt täälläkin. Ja pastorin puhuessa tänään tilistä, minkä taivaan ja maan Herra on vaativa meiltä, tunsin olevani kadotettu syntinen. Saarnan lopusta sain kuitenkin vähän lohdutusta ja päätin ilmoittaa teille, joka niin syvästi olette voinut liikuttaa mieltäni, asian, joka vuosikausia on painanut sydäntäni. Tähän asti olen epäillyt, oliko se syntiä, johon annoimme itsemme houkutella… mutta vasta tänään varmasti olen huomannut sen synniksi… sillä omatuntoni nyt sanoo sen selvästi.