— En oikein tiedä mitä uskoa, vastasi pastori, joka selvästi huomasi vaimon puhuvan totta, joten hänellä ei ollut pienintäkään syytä häntä epäillä. Kuitenkaan hän ei yhtä lujasti kuin torpanvaimo luottanut noihin kirjaimiin, eikä siitä sovi häntä moittia. Hiukan mietittyään hän sanoi:
— Jos nyt olisi päivänselvää ja täydellisesti todistettu, että tämä tyttö todellakin on sama, jota tarkoitat; jos niin olisi, etteivät sudet olisikaan syöneet Hannaasi, vaan että pahat ihmiset olisivat hänet ryöstäneet ja hän todellakin olisi sama Stella, jonka näitte makaavan huonona ja kalpeana tuolla huoneessaan, niin mitä siitä seuraisi?
— Jumala varjelkoon, enhän minä koskaan rupeaisi häntä takaisin pyytämään! Sehän olisi samaa kuin jos juurineen repäisisin kauniin kukkasen päivänpaisteisesta yrttitarhasta, jonka hedelmällisessä maassa se on rehottaen kasvanut, istuttaakseni sen uudelleen kuivaan kangasmaahan taikka suohon. Eihän se millään muotoa kävisi laatuun. Siihen vain tyytyisin, että varmaan tietäisin hänet samaksi… rukoilisin hänen puolestansa ja, vaikka olenkin hänestä kaukana, rakastaisin häntä. Jos sitten joskus saisin hänet nähdä… niin tyytyisinpä siihenkin, että saisin vain suudella hänen hameensa lievettä.
— Mutta asiain näin ollen?…
— Niin kuitenkin rakastan häntä ja rukoilen Jumalaa hänen puolestansa. Oi, jospa hän pian paranisi ja tulisi jälleen entisellensä! Mutta ellei hän rupeakaan tästä toipumaan, niin lähettäkää sana minulle… jos tarvitaan, niin tulen häntä hoitamaan… lupaan pysyä, hereillä ja valppaana. Tekisin vaikka mitä tuon lapsen hyväksi, joka, vaikkei ollutkaan omani, tuli minulle niin rakkaaksi.
— Ja minä puolestani lupaan panna parastani, saadaksemme asiasta varmuuden. Sillä vaikka se tuntuukin ihmisille mahdottomalta, niin se ei ole mahdotonta Jumalalle.
Ja pastori oli oikeassa. Se, jota hän piti miltei mahdottomana, saatiin kuitenkin aikaan yhdistämällä muutamia pieniä asianhaaroja, joita voisimme nimittää sattumukseksi, kohtaloksi taikka oikeammin Jumalan isälliseksi huolenpidoksi..
Stellan ihoon poltetuista kirjaimista oli kuitenkin vähän ohjausta, ja pastori kysyi sentähden vielä torpanvaimolta:
— Voitteko sanoa, kuoliko seudun herrasväen perheistä lasta saman aikaan kuin Teiltä?
— Sitä en tiedä varmaan sanoa. Siihen aikaan emme uskaltaneet paljon liikkua kotosalta; myöhemmin kumminkin saimme kuulla, että syksyn loppupuolella sekä syystalvella oli riehunut kova lastentauti, johon sekä omassamme että naapuripitäjissä oli kuollut paljon lapsia.