— Jos niin oli… no, sama se. Kuitenkin varoitan teitä kertomasta muille, mitä nyt olette ilmoittanut minulle. Tarkoitan sitä, että sillä tavoin paremmin päästäisiin asian perille.
— Kyllä tottelen, vaikka en tietäisikään mitä pastori kulloinkin tarkoittaa… Mutta voikohan Jumala antaa minulle syntini anteeksi?
— Syntisi oli heikkoudensynti ja sellaisia Jumala ennemmin antaa anteeksi kuin teonsyntejä.
— Tuollaiset sanat hurskaan Herran palvelijan suusta…
— Soisinpa ansaitsevani kiitostanne, vastasi pastori tuolla hänelle ominaisella, nöyrällä hymyilyllä, joka usein ilmestyi hänen kasvoilleen, olematta kuitenkaan mikään tekopyhyyden merkki.
Oikaisten sanojaan, vaimo jatkoi:
— Ainakin Jumalan armosta pyritte olemaan hurskas sielunpaimen ja tällaiset sanat teidän suustanne vuodattavat sydämeeni rauhan, jota ei mikään muu maailmassa voi tuottaa. Tuhat kiitosta, herra pastori, tätä hetkeä en ole koskaan unohtava.
— Olette aina tervetullut, vaikka koska tahansa tulette. Menkää Jumalan rauhaan!
Hän kätteli torpanvaimoa, joka nytkin itki, vaikka hänen kyyneleensä olivat peräti toista laatua kuin hänen tänne tullessaan.
Stellan tultua terveemmäksi, pastori oli pyytänyt hänen lähettää häntä kutsumaan niin usein kun hän halusi hänen seuraansa. Tämä oli tapahtunut Reginan neuvosta, joka suoraan oli sanonut isännällensä vasten silmiä, ettei naimattomalle, parhaimmassa ijässään olevalle miehelle sopinut tuntikausia istua nuoren tytön vuoteen ääressä, ei ainakaan tämän tultua tuntoihinsa, niin ettei hän enää houraillut. Pastori oli kyllä mielestänsä koettanut olla varovainen, mutta koska Regina siitä huolimatta kuitenkin häntä nuhteli, niin hän pelkäsi menneensä liian pitkälle, eikä siis pannut emännöitsijänsä muistutuksia pahakseen, vaan noudatti nöyrästi hänen neuvoansa.