Juuri nyt hän tuli ilmoittamaan, että Stella-neiti mielellään soisi pastorin tulevan pitämään hänelle seuraa. Tämä oli tietysti ilosanoma ja rientäen hän läksi sairaan huoneeseen.
Ruskea karttuunipusero näytti pukevan Stellaa vielä paremmin kuin eilen, hänen istuessaan siinä päänalukseen nojautuneena. Eikä hän enää näyttänyt yhtä kalpealtakaan, sillä rauhallinen, kuumeesta vapaa uni oli virkistänyt häntä ja kentiesi myös hyvä ja voimakas lihaliemi oli häntä virvoittanut.
Pastori oli useamman kerran sairastanut ja tiesi siis omasta kokemuksestaan, kuinka sairaitten suhteen on meneteltävä. Huoneeseen astuessaan hän siis mitään kysymättä istahti vuoteen vieressä olevalle tuolille. Ikäänkuin olisi arvannut mitä hän ajatteli, sanoi Stella:
— Niinpä niin, Erkki. Kyllä voin jo paremmin ja minun alkaa jälleen olla nälkäkin. Lämmittäkää, Regina kulta, minulle taas kupillinen tuota voimakasta ja kirkasta lihalientä. Mitä arvelet, Erkki, valtasuoneni tykinnästä?
Regina oli lähtenyt ulos ja huoneessa oli hämärä. Erkki piteli pientä kätöstä omassaan, tunnustellen valtasuonta, joka tykytti tasaisemmin ja reippaammin.
Salin ovi paiskattiin auki ja huoneeseen kompuroi mies. Hän heittäytyi suulleen lattialle ja virkkoi:
— Anteeksiantamusta en uskalla toivoakaan, mutta tahdon kumminkin tunnustaa. Minä se ammuin Stella-neitiä. Rauetkoot kaikki perkeleen juonet tyhjiin!
Mies oli taloon hiljan muuttanut Heikki-renki. Vaikka hän puhuikin suomea, ymmärsi Stella kuitenkin sen verran, että tiesi mistä oli kysymys. Hän vavahti, mutta kysyi sitten lempeästi nuhdellen:
— Mitä pahaa minä olen sinulle tehnyt, kun sinä teit minulle sellaista?
Renki ymmärsi hänen puhettaan paremmin, kuin hän rengin. Nämä sanat tekivät häneen valtavan vaikutuksen ja hän kolahutti usean kerran päänsä lattiaan. Itkien ja voivotellen hän vastasi: