Puolenpäivän aikaan hän saapui perille ja tapasi lääkärin muutamain hyväin seuratoverien kanssa päivällispöydässä. Muutamat kaatuneet viinipullot osoittivat mistä syystä pöytävieraitten naamat niin punaisina hohtivat.
Tohtori Kinin oli tosin pastori Ortmanin ylioppilastoveri, mutta ystävyksiä eivät he silti olleet koskaan olleet. Erilaiset pyrinnöt olivat siihen syynä sekä se, että he niin aivan eri kannalta käsittivät asioita.
Tohtori oli köyhän torpparin poika. Yhdeksänvuotiaana hänellä oli onni päästä erään vanhan lääkärin juoksupojaksi. Tämä vanha herra oli hyvin lystikäs mies, jolle ei mikään maailmassa tuntunut mahdottomalta. Eräänä päivänä hän näki pikku Mikon hyvin vakavana tirkistävän pöydällä olevaa kiinapulveria.
— Tiedätkö, poika, mikä se on?
— Tiedän kyllä, vastasi poika, lääkettä se kai on, sellaista joka väliin tappaa ihmisen.
Tämä vastaus oli vanhalle, leikkisälle tohtorille mieleen. — Ehkä sinäkin haluaisit päästä lääkäriksi, kysyi hän, katsoen poikaa suoraan silmiin.
— Miksi en. Eihän siinä olisi mitään pahaa.
— No, koetetaanpa tehdä sinusta lääkäri. Sillä en minäkään näe siinä mitään pahaa.
Poikanulikka ajatteli itsekseen, että kelpaisi sitä päästä papiksikin, koska hänellä ikäisekseen oli hyvin kova ääni, niin että hän usein oli saanut selkäänsäkin, herätettyään aamusilla laulullaan talon piiat heidän makeasta unestaan. Oli nimittäin pientä vihaa Mikon ja näitten välillä ja varmaan voimme sanoa, että se oli jälkimäisten syy. Herrasväen piiat eivät yleensä pidä pienistä juoksupojista… Luonnostaan Mikko ei ensinkään ollut kostonhimoinen, mutta olipa hänelle joskus johtunut mieleen, että juuri tuolla äänellään, jolla hän oli heitä suututtanut, hän ehkä vastaisuudessa saisi heitä masentaa ja nöyryyttää. Tietysti tämä tulevaisuuden kuvitelma oli mitä läheisimmässä yhteydessä mustan papinpuvun ja leuvan alle asetetun liperin kanssa. Mutta kun vanha tohtori nyt tahtoi tehdä hänestä lääkärin, niin poika heti oli valmis heittämään koko papillisen uran siksensä. Hän ajatteli itsekseen näin: "Koska ukko itse oli lääkäri, niin tahtoo hän tehdä minustakin lääkärin. Jos nyt väkisin tahtoisin papiksi, niin hän ei tekisi minusta sitä eikä tätä." Näin hän ajatteli, ja tyhmempiäkin ajatuksia voisi yhdeksänvuotiaalla poikanulikalla olla.
— Mutta jos teette minusta tohtorin, arveli poika, niin minusta kai tulee herra. Mutta herroillahan on aina liikanimi.