— Pidätkö lupauksesi? Palaatko Irenesi luo ennenkuin…
— Ellen ehdi päivällä, niin tulen yöllä. Uudenvuodenpäivän aamuna olen
Ristilässä.180
— Uudenvuodenpäivä, voi tuota kauheaa päivää! voivotteli Irene. Tanssiessani äsken hänen kanssansa, hän muistutti sitä minulle. Mutta sinun turvissasi minä en pelkää… en toki!
— Vai muistutti? Mokoma katala konna, joka ei ymmärrä, ettei hän ensinkään sovi Irenen mieheksi! Tahtoo, kurja, kytkeä kauneutesi… ainoa, johon hän tietää panna arvoa… omaan kehnoon ja surkeaan olentoonsa. Mutta sitä hän ei saa tehdä, ei vaikka hänellä olisi liittolaisenaan sisarensa ja vieläpä…
— Herkeä jo, Harald, pyysi Irene, käyden kalpeaksi.
— Olen vaiti, koska sitä pyydät. Mutta lupaukseni pidän. Älä pelkää, Ireneni, ole huoleti, valkoinen, kaino kyyhkyseni! Sinun puolestasi ja sinun kanssasi voin seisoa koko maailmaa vastaan. Käsilläni kantaen pelastan sinut kaikista vaaroista, vaikka olisi vielä vaikeampiakin esteitä voitettavina kuin tällaiset joutavat.
Kaikkina aikoinahan rakastajan nuorekas ylimielisyys on miellyttänyt hänen lemmittyänsä ja Irenekin katseli ihastuneena Haraldia, ikäänkuin tämä olisi pystynyt vaikka mihin.
* * * * *
Kamarijunkkarin päähän oli pälkähtänyt tanssia tämä tanssi sisarensa kanssa.
— Kas, kuinka silmäsi alati seuraavat tuota yhtä ja samaa paria, huomautti sisar.