— En koskaan; hän, joka oli olevinaan isäni sanoi, ettei siitä ole minulle mitään hyötyä.
Harald hymyili surullisesti ja puristi hänen kättänsä.
— Miksi nauroit? Enpä ennen ole nähnyt sinun noin nauravan, sanoi
Stella.
III.
PASTORI ORTMAN.
Pastori Ortman istui keinulaudalla yksinkertaisen asuntonsa edustalla, kahvia odotellessaan poltellen aamupiippuansa.
Kuten kelpo isäntä ainakin, hän jo aamulla oli käynyt tarkastamassa erään renkinsä ja torpparinsa työtä ja katsomassa mitä vahinkoa viime yön halla oli tehnyt viljamaille, kiertäen pienet peltonsa moneen kertaan.
Pian hänen pahat aavistuksensa toteutuivat. Ennen heilimöimistään arimmillaan oleva ruis oli pahoin vahingoittunut, eikä vehnän laita ollut juuri paremmin. Pienet perunanlehdet ja arat herneenvarret olivat kellastuneet ja retkallaan.
Sellainen ei ilahuta maanviljelijää, joka otsansa hiessä on tehnyt työtä, toivoen parempaa tulosta. Ei siis sovi ihmetellä, että pastori istui hyvin totisena laudallaan, keinuen tavallista hiljempää.
Pastori Ortman oli puolivälissä neljänkymmenen. Hän oli lyhyehkö mies eikä paksukaan, pikemmin laiha kuin lihava, joten ne, jotka luulevat papin arvokkuuden vaativan, että hän on hyvässä lihassa, tuskin olisivat häntä papiksi luulleetkaan. Vaikka hänen kasvonsa eivät suinkaan olleet kauniit, olivat ne kuitenkin sen laatuiset, että ne ensi silmäyksellä herättivät luottamusta, koska ne tekivät hänen muussa suhteessa vähäpätöisen ulkomuotonsa arvokkaan näköiseksi.